VALKOISTEN VANKINA -TYÖPÄIVÄKIRJA

12.9.2018

HARJOITUKSET 47-50: TYÖN ILOA JA EROAHDISTUSTA

Pahoitteluni, työpäiväkirjani on ollut päivittämättä ”tuotannollisista” syistä. Harjoituksemme ovat toki jatkuneet. Näihin blogipäivityksiin ei vain ole liiennyt aikaa, iltaisin on pitänyt piirtää projisointeja, päivittää käsikirjoitusta, laatia käsiohjelmaa, taittaa mainoksia jne.

Harjoituksissa olemme tehneet läpimenoja, purkaneet niitä ja muokanneet kohtauksia yhä uudelleen hellästi mutta päättäväisesti. Tätä esitystä voisi iloisesti harjoitella vaikka vuoden päivät. Koko ajan tuntuu löytyvän toimivampia ja mielenkiintoisempia ratkaisuja. Kokonaisuus on mielestäni saanut jo kuitenkin luonnetta ja ryhtiä sen verran, ettei käytettävissä oleva aika lopu aivan kesken.

Odotan jo malttamattomana ensi viikon ensi-iltaa. Prosessi omalla kohdallani kestänyt  useamman vuoden. Idea isoisäni veljen muistelmien dramatisoinnista näyttämöteokseksi syntyi, kun vuonna 2014 vihdoin sain Pekka Railon muistelmat luettua. Valkoisten vankina -kirja oli odottanut yöpöydälläni ilmestymisestään vuodesta 2011 lähtien. Rankka aihe pelotti. Luettuani Pekka Tuomikosken toimittamat muistelmat ajattelin, että tästä tarinasta on tehtävä näyttämöteos. Suunnittelin aluksi tekeväni monologin, mutta Omnipotens -tanssiteoksen jälkeen halusin tehdä dialogia. Valkoisten vankina -käsikirjoituksen eri versioita, sellaisia joihin on tehty suurempia muutoksia, on kertynyt vuodesta 2016 lähtien kahdeksan editiota.

Uskoisin että muutkin esiintyjät kaipaavat jo yleisöä, vaikka esityksemme ei olekaan erityisen vuorovaikutteinen, yleisön reaktioista syttyvä. Vaitonaisen yleisön läsnäolon voi kuitenkin kokea merkitykselliseksi – tämä tarina on kerrottava. Toivottavasti saamme useita todistajia paikalle.

Lopetan työpäiväkirjan tähän päivitykseen. Ensi-illan läheisyys tekee minusta selvästi raskasmielisen, mahtipontisen ja tragikoomisen. Kiitos lukijoilleni, tervetuloa teatteriin! Ensi-ilta on tiistaina 18.09.2018. klo 19:00.

6.9.2018

HARJOITUS 46 – RUTIINI ANTAA MAHDOLLISUUDEN PURKAA JA LADATA YHTÄAIKAA

Harjoituksen aluksi työstimme Vanhan kirkon puistossa tapahtuvaa kohtausta. Muutimme paria repliikkiä, jotta viiden vuoden aikasiirtymä olisi ymmärrettävämpi ja lisäsimme kohtauksen ”infolaatikkoon” koreografiaa tyyliteltynä talviseen tilanteeseen sopivaksi. Vaikutelma on visuaalisesti hyvinkin kaunis, eli näyttämötapahtuma – kuva, liike ja musiikki toimivat huojentavana vastapainona Axel Åhlsrömin, Lauri Salmen ja Pekka Railon muistelemien vankileiritapahtumien ankeudelle.

Iltapäivällä teimme läpimenon. Ennen läpimenoa toistin yleisenä ohjeena kehotuksen irrottella ja liioittella. Uskon, että näyttelijäntyö vaatii välillä harhailua, jotta asiat löytävät todellisen painonsa.

Läpimenossa oli hetkensä, esim. kohtaus 6 pastorin kansliassa, oli jo hyvinkin sujuva. Paikkapaikoin takeltelimme yhä tekstin kanssa. Huojuvat paikat vaihtuvat päivästä toiseen, hyväksikäytettävä rutiini on vasta kehittymässä. Meillä ei ollut yleisöä, joten läpimenossa ei ollut esillä olon latausta, jonka yksikin katsoja luo.

 

5.9.2018

HARJOITUKSET 43-45 – SPONTAANIA IRROTTELUA, VÄHÄN KLAPPIA

Valkoisten vankina –harjoitukset jatkuivat taas maanantaina. Teimme rohkeasti saman tien maanantaina läpimenon. Meillä oli hieman koeyleisöäkin – Espoon Tanssiopiston henkilökuntaa. Oikeudenkäyntiin asti läpimeno meni jotenkuten, sitten kadotimme paikan ja meidän oli hetki konsultoitava toisiamme siitä missä mennään.

Tiistain käytimme sitten esityksen loppupuolen kertaamiseen ja tänään keskiviikkona teimme jälleen läpimenon. Tällä kertaa paikalla oli yhden hengen koeyleisö. Saamamme palaute sekä maanantaina että keskiviikkona oli sen suuntainen, ettei esitys tunnu pitkältä, päinvastoin. Katsojamme eivät myöskään pitäneet esitystämme hankalasti seurattavana, vaikka vaihdammekin esityksen aikana rooleja keskenämme. Esitys on ilmeisesti kokonaisuutena alkanut tavoittaa rytminsä, vaikka monessa kohtauksessa on mielestäni vielä klappia. Reaktiot syttyvät joko liian hitaasti tai liian nopeasti, eli kohtauksissa on vielä ”harjoitellun makua”- väkinäisyyttä.

Tulkinnan osalta meillä on nyt samanaikainen lavennus ja jyrkennys käynnissä. Etsimme ilmaisun rajoja, eikä mikään ole tällä hetkellä liikaa. Huomio on sekä äänenkäytön vahvistamisessa että läsnäolon jykevöittämisessä. Tarkistamme keneen yritämme saada kontaktin missäkin kohtaa – vastanäyttelijään vai katsojaan.

Samalla täydentyvät puvustuksen ja rekvisiitan yksityiskohdat – apteekkari saa lääkepulloja, vankilan esikunta takkeja ja hattuja, vartija hihamerkin, naulakko uuden värin jne. – ensi-illan lähestyminen alkaa jo tuntua ja näkyä.

24.8.2018

HARJOITUS 42 –  KESKEN MUTTA LUPAAVASTI

Aloitimme kertaamalla eilen tekemämme muutokset tuomionlukuun kohtauksessa 20. Vaihdoimme kuvan, jossa tuomiota harkitaan siten, että oikeuden jäsenet ovat tällä kertaa pöytäliinan takana ja päätöksentekoa salakuunteleva Railo pöytäliina-oven edessä, koskapa hän toimii tässä kohtaa kertojana.

Kävimme läpi ensimmäisen infolaatikon vetovuorot kohtauksessa 2 ja kohtauksen 7 alkuun lisäsimme Sannin ja Kaisan apteekin odotushuoneeseen vuoroaan odottaviksi vangeiksi. Delirium-tanssi sai uuden alun, kuolemaa tekevää esittävä Sanni ei enää hoipertele sisään, vaan tipahtaa tuolilta vierustovereiden käsien varaan, mikä tekee tunnelman vaihdosta napakamman.

Ennen ruokatuntia teimme vielä teknisen läpikahlauksen, jossa kertasimme kaikki näyttämökuvat, lavasteiden, tarpeiston siirrot, vaatteiden vaihdot, musiikki-iskut.

Iltapäivällä teimme vihdoin täyden läpimenon. Esityksen kesto on nyt n. 80 minuuttia, eli kohtausten 14 ja 15 pois jättäminen sekä yhden sivun niistäminen kohtauksesta 16 on lyhentänyt esitystä, mikä on vain ja ainoastaan tervetullutta. Läpimeno oli jo mielestäni rohkaiseva. Ohjauksen tarkentuminen näkyi kohtausten ryhdissä. Musiikkidramaturgiankin muutokset tuntuivat toimivilta. Vielä meillä kaikilla on työtä repliikkien hallinnassa, jotta esitykseen tulisi pakottomuutta.

Harjoituksen lopuksi pohdimme livenä tuotettujen tehosteiden, foley-äänten tekemistä tiettyihin kohtauksiin.

Pidämme Valkoisten vankina -harjoituksissa nyt viikon tauon koskapa Simo ja minä matkustamme ensi viikolla Düsseldorfin Tanzmesse -konferenssiin verkostoitumaan. Työpäiväkirja päivittyy taas 3.9.2018 alkaen.

 

oikeuskaruselli

Tuomo Railo, Jukka Tarvainen, Jussi Väänänen, Sanni Giordani, kuva: Ari Kauppila

23.8.2018

HARJOITUS 41 – YKSITYISKOHTIEN HIOMISTA, VAIVATTOMUUDEN TAVOITTELUA

Olimme taas täysilukuiset, joten aloitimme harjoituksen opettamalla Jussille kohtauksen 8 muuttuneen koreografian. Teimme koreografian ympärille myös kulkureitit vankeja terrorisoivalle e-mies Suikkaselle.

Kohtauksesta 9, joka tapahtuu leirin sairaalassa, poistimme sisääntuloista ja ulosmenoista turhat, aikaa vievät reitit.

Muutimme näkökulmaa kohtauksessa 10 siten, että katsojan huomio on enemmänkin ylilääkäri Ellilän turhautumisessa kuin vankilanjohtaja Leistenin ylimielisyydessä.

Tarkistimme Vanhan kirkon puistossa tapahtuvan kohtauksen 12 kevyet aksentit Lauri Salmen, Pekka Railon ja Axel Åhlströmin katseissa.

Kohtaukseen 13, Kaisaniemen ravintolassa latasimme taskumattiin kirkasta juotavaa ja lasiset snapsilasit. Sanni, Lauri Salmen roolissa, saa toimia juomankaatajana. Ajoitus lasien esille oton, taskumatin korkin avauksen, juoman kaadon, skoolauksen, korkin sulkemisen ja pöydän siivouksen kanssa on tarkkaa puuhaa. Sannin on ehdittävä sulkea korkki huolella, muuten Salmi lähtee kohtauksesta tasku märkänä.

Päätimme, kuten eilen keskustelimme, oikaista kohtauksesta 13 suoraan kohtauksen 16 toiselle sivulle. Oikaisu tuntuu tässä vaiheessa tervetulleelta esityksen rytmin kannalta. Poisjätettyjen kohtausten sisältö tuntui vievän sivuraiteelle.

Oikeussalikohtauksen lyhentäminen merkitsee muutoksia myös musiikkidramaturgiaan. Siirrämme yhden kappaleen oikeudenkäyntikohtauksesta (16) kuulustelukohtaukseen (1).

Oikeuden päätöksenteon ajaksi siirsimme Railon kannattelemaan pöytäliinaa seinänä tai ovena oikeuden jäsenten taakse. Kuvasta tuli varsin selkeä ja sitä voinee vielä virittää tarkasti rajatulla valolla tai projisoinnilla.

Professori Tigerstedtin tarkastukseen leirillä kohtauksessa 18 teimme ”mykkäelokuvakohtauksen”, jossa Ellilä ottaa ”ohjat käsiinsä”.

Tuomionlukuun kohtauksessa 20, muutimme oikeudenjäsenten asemat ja suunnat siten, että Railo jää oikeudenjäsenten keskelle. Uudet asemat ja suunta kohti Railoa teki koreografiasta mielenkiintoisemman.

Toistimme kohtauksessa 20 oikeuden päätöksentekokuvan. Levitetty pöytäliina saa nyt toimia hetken myös esirippuna, kun oikeuden jäsenet järjestäytyvät tuomion toiseen virkkeeseen sen takana.

22.8.2018

HARJOITUS 40 – PUNAKYNÄ VEI KAKSI KOHTAUSTA JA SIVUN KOLMANNESTA

Kertasimme eilen tekemämme koreografian kohtaukseen kahdeksan, joka kuvaa vankien vartijoiden taholta kokemaa väkivaltaa, mutta emme jääneet sitä hiomaan. Jussi palaa huomenna keikalta, joten näen silloin liiketapahtuman ulkoapäin ja voin tehdä tarvittavat muutokset paljon helpommin. Uskoisin, että olemme oikeilla jäljillä, kohtaus on kaivannut dynaamisempaa liikettä.

Kehitimme kohtaukseen 9 Lauri Salmen roolia tulkitsevalle Sannille veristen yskösten tahrimien käsien vaatteisiin hieromista kuvaavan tanssin – kuulostaa ehkä kornilta, mutta Sanni onnistuu tekemään tuskaisista eleistä buto-miniatyyrin.

Kohtaukseen kymmenen teimme näyttävän lopun, joka toimi samalla lavastevaihtona – paranoiaan vaipuva vankilanjohtaja Leisten pakenee huoneestaan riuhtaisten pöydän ja kirjoituskoneen konekirjoittajansa edestä kulissiin.

Kävimme läpi Vanhan kirkon puistossa ennen Robert Tigerstedtin siunaustilaisuutta vuonna 1923 tapahtuvan kohtauksen 12 ja lisäsimme sen hidastettuun ”infolaatikkoon” kevyitä aksentteja esiintyjien katseiden suunnille – naakkaparvi lentää hautajaisseurueen yli, alkaa sataa lunta, maassa hyppelee orava.

Kävimme läpi Kaisaniemen ravintolassa tapahtuvan kohtauksen 13. Karoliina oli tuonut meille snapsilasit, joten Lauri Salmea esittävän Sannin ei tarvinnut enää kaadella taskumatistaan tyhjää tyhjyyteen. Nestettä emme tosin vielä taskumattiin ladanneet, mutta luulen, että jotain kirkasta on kohtauksessa kieltolaista huolimatta juotava. Minun on tehtävä tarjoilijana yksi ohimarssi, jotta seurueelle syntyisi syy siirtää lasit pois pöydältä taskuihinsa. Kohtauksen ”esitys esityksessä” eli Kaarlo Isomäen pako vaatii puhtaan pöydän.

Päivän lopuksi poistimme oikeudenkäynnistä, kohtauksesta 16 ensimmäisen sivun, jossa luetaan kuulustelupöytäkirjasta Pekka Railon henkilötietoja. Keskustelimme myös kohtausten 14 ja 15 poistamisesta, mikä olisi käytännössä hyvinkin helppoa. Tätä leikkausta puolustaa pari tosiseikkaa. Näiden kohtausten poistaminen ei vaikeuttaisi juonen ymmärtämistä lainkaan ja samalla poistuisi näytelmästä yksi sivuhenkilö, opettaja Korhonen, joka esiintyy vain ja ainoastaan kohtauksessa 14. Kohtaukset 14 ja 15 ovat tavallaan nekin dramatisoituja ”infolaatikoita” – historiallista taustaa joukkohautojen kaivamisesta ja naisvankien lyhyeksi jääneestä oleskelusta Tammisaaressa. Aivan kaikkea ei ehkä sittenkään tarvitse kertoa.

21.8.2018

HARJOITUS 39 – JOS EI OLE PYÖRÖNÄYTTÄMÖÄ ON TANSSITTAVA

Harjoituksen aluksi tarkistimme kohtauksen kaksi lopun ”infolaatikon” koreografian niiltä osin, kun toteutamme vapaata mutta yhteistä ajoitusta, eli sovimme kuka vuorollaan vie.

Kohtaukseen kolme, jossa Railo kohtaa leirin ylilääkäri Ellilän ensimmäistä kertaa, lisäsimme Ellilälle realistisen toiminnan: hän pesee käsiään pesuvadissa ja kuivaa ne sitten pyyhkeeseen – käsien pesu on yksityiskohta, jolla ei tällä kertaa ole mitään symbolista merkitystä, mutta joka on mitä tarpeellisin luomaan Ellilän ja Railon dialogille kehystä, jottei keskustelu olisi mitäänsanomatonta seisoskelua. Loimme myös tarkat iskut Railon pyynnöille kohtauksen lopussa – ensin Ellilä tulee pysäytetyksi puolivälissä matkaa pöytänsä ääreen, toisen kerran pöydän luona, kolmannen kerran hänen vihdoin istuuduttuaan kirjotuskoneensa taakse.

Jatkoimme kohtausten 4 – 7 rytmitysten, paikkojen, näyttämökuvan, ohjauksen hiomista, kunnes ruokatunnin jälkeen tartuimme härkää sarvista ja muutimme kohtauksen 8 koreografian vaihtuvista still-kuvista jatkuvan liikkeen kvartetoksi. Ajatukseni oli korvata pyörönäyttämön puute tilassa kiertyvällä koreografialla, jossa vankien ryhmä kiertyy eri suuntaan kuin heitä vartioiva e-mies Suikkanen. Kohtauksessa 8 kerrotaan vartijoiden harjoittamasta väkivallasta. Koska en ole erityisen kiinnostunut väkivallan kuvaamisesta sellaisenaan, olen siirtänyt huomion vankien kokemukseen – pakokauhuun, voimattomuuteen, apatiaan, keskinäiseen avunantoon. Tältä pohjalta saimmekin aikaiseksi kohtalaisen lupaavan kombinaation. Jussi oli tänään keikalla, joten minun oli paikattava häntä yhtenä vangeista. Tuntui mukavalta tehdä kohtalaisen haastavaa partnerointikoreografiaa, väsyä ja hikoilla. Kohtauskin muuttui vastenmielisestä mielenkiintoiseksi – ainakin esiintyjille, toivottavasti lopulta myös katsojille.

aidallakaruselli

Jussi Väänänen, Kaisa Leppänen, Tuomo Railo, kuva: Ari Kauppila

20.8.2018

HARJOITUS 38 – VIDEOTALTIOINNIN PURKUA JA TURKKILAISTA PAINIA

Perjantaina kuvatun videon pohjalta lähdimme purkamaan ja uudelleen järjestämään esityksen ohjausta ja koreografiaa. Vaikka taltiointivideo on aina varsin laimea versio livetilanteesta, paljastaa se armotta kaiken epämääräisen ja toimimattoman. Video on erityisen tarpeellinen silloin, kun ohjaaja esiintyy itsekin. Meillä menee hyvinkin koko tämä viikko videon paljastaman onnahtelun korjailuun.

Kuulustelukoreografiaan emme tehneet suuria muutoksia. Tarkastimme vain, ettei kuulusteltava ennakoi mitään – kaikki liikkeet ovat kuulustelijoiden aloittamia.

Kohtauksesta kaksi, joka tapahtuu Julius Nurmisen kuolinvuoteella teimme koreografisesti ilmavamman. Nurminen kannetaan yli näyttämön ja lasketaan vuoteelleen. Hidastettu liike tuo nyt vahvasti mieleen Bill Violan videotaiteen. Kohtauksen lopussa tapahtuvaan infolaatikkokoreografiaan teimme suunnanmuutoksia ja kaanonin, jotta se on vaihtelevampi.

Muutimme kohtauksessa kolme Pekka Railon ja Toivo Ellilän reittejä siten, että Ellilä istuutuu työpöytänsä ääreen vasta, kun alkaa kirjoittaa Railolle kulkulupapyyntöä. Kohtaus on vielä kiinni puheteatterirealismissa. Pitäisi ehkä löytää Ellilälle jokin lääkärintyötä symboloiva touhu, jotta kohtaus irtoaisi seisoskelu-jutustelusta. Ehkäpä Ellilän täytyy jo ottaa vastaan potilaita.

Kohtaukseen neljä, jossa Railo valmistaa diakonissa Olga Hjonin kanssa lääkepulveria, muutimme pöydän asennon kulmittain katsomoon nähden, jotta Railo ja Hjon eivät joutuisi liian lähelle toisiaan. Pöydän vino asento tarjosi Hjonin poistumiseen koomisen kulmikkaan reitin.

Kohtaukseen kuusi, joka tapahtuu papin kansliassa lisäsimme nuoruusvuosien ystävysten, Railon ja pastori Pöyryn tapaamiseen lisää leikkimieleistä nahistelua ja painia. Päivän riemukkaimmat naurut repesivät, kun annoin ohjeeksi, että painijat, Sanni ja Kaisa, käyvät kiinni toistensa housuihin kuin turkkilaiset.

17.8.2018

HARJOITUS 37 – MATALANPAIKAN LEIRIN PÄÄTÖS

Kaksiviikkoinen harjoitusperiodimme Kannusillan väestönsuojassa päättyi tänään.

Päivän aluksi teimme vaihtoharjoituksen, jossa tarkistimme rekvisiitan, lavasteiden, vaatteiden, musaiskujen, sisääntulojen ja poistumisten ajoituksia ja sijainteja. Kuvaavaa on, että pelkästään tällainen tekninen läpimenoharjoitus vei meiltä pari tuntia.

Ruokatunnin jälkeen me teimme ensimmäisen varsinaisen läpimenoharjoituksen sitten kesäloman. Harjoitus oli varsin paljastava. Esitys tuntui pitkältä ja tasapaksulta, työläältäkin. Paljon työläyttä selittää se, että huomiomme on vielä suuressa määrin tekstin haltuunotossa. Myös väsymyksellä oli läpimenoon vaikutuksensa, olemme viimeiset kaksi viikkoa tehneet pitkää, seitsentuntista päivää – väsymyksestä kertonee se, että kahdesti harjoituksen aikana havahduin siihen, että olin näyttämön sivussa väärällä puolella lavaa valmistautumassa väärään kohtaukseen – mutta on esityksen käsikirjoituksessa, repliikeissäkin vielä turhaa perusteellisuutta ja toistoa. Punakynä ei siis vielä jouda pöytälaatikkoon. Esityksen kesto on tainnut myös ohjauksellisten muutosten, luovien ratkaisujen myötä kasvaa.

Läpimeno kuvattiin videolle. Seuraavaksi minun on katsottava taltiointi ja päätettävä tarpeellisista muutoksista. Saattaa olla, että maanantaina me katsomme taltioinnin yhdessä, jolloin jokaisella on mahdollisuus ihmetellä ääneen kohtausten ja vaihtojen epämääräisyyksiä ja perusteettomuuksia, käsikirjoituksen tautologiaa.

Simo oli läsnä ja jakoi meille huomioitaan. Auditiivisena ihmisenä hän kiinnitti huomiota mm. äänimaiseman puutteisiin. Musiikin lisäksi tarvitsemme kohtauksiin äänitehosteita, jotka luovat tapahtumapaikoille atmosfääriä. Mieleeni muistui jo unohtamani ajatus siitä, että ne esiintyjät, jotka eivät kohtauksessa näyttele, voisivat toimia foley-artisteina.

Simon mielestä tulkintamme on mennyt selvästi eteenpäin. Myös oma tuntemukseni on, että kuluneet kaksi tehoviikkoa Kannusalissa ovat olleet esityksen kokoamisen kannalta varsin olennaiset. Ensi viikolla harjoituksemme siirtyvät takaisin maan pinnalle Espoon Tanssiopistoon ja sen myötä palaamme myös lyhyempään työpäivään.

16.8.2018

HARJOITUS 36 – SUURTA HAPUILUA, PIENIÄ OIVALLUKSIA

Tulkintaamme kohtauksista seitsemän ja kahdeksan, jotka kertovat leirin ruokahuollon romahduksesta ja siviilivartijoiden harjoittamasta väkivallasta, on muodostunut aika kulmikas ja laaja tyylilajien kirjo. Taiteelliset ratkaisumme näissä kohtauksissa herättävät minussa yhä tyytymättömyyttä, mutta kuten monesti aiemmin näitä kohtauksia työstäessämme, emme löytäneet tänään mitään sellaista uutta ja ihmeellistä, joka olisi tuntunut toimivammalta kuin se mihin olemme aiemmin päätyneet. Testasimme kyllä kaikenlaista, mutta päädyimme lopulta tekemään vain yhden pienen ohjauksellisen muutoksen.

Tämä päivä ei tarjonnut muutenkaan mitään suuren suuria oivalluksia, mutta tuotti kuitenkin hyvää arkista hyrinää yksityiskohtien järjestelemisessä – tarkistelimme sisääntulojen ja poistumisten reittejä ja ajoituksia jne. Pieni oivallus oli ehkä se, että esiintyjät pysyvät tuomareiden roolissa valtiorikosoikeuden julistettua päätöksensä. Ennen poistumistaan kulissiin tuomarit kättelevät ja onnitellevat toisiaan hyvin laaditusta tuomiosta, joka todellisuudessa on liki käsittämätön. Toinen pieni oivallus kehittyi näytelmän loppuun – lisäsimme Toivo Ellilän ja Pekka Railon väliseen dialogiin kaksi lyhyttä repliikkiä, jotka kautta Ellilä lämpimästi piikittelee Railoa tämän ehdottomuudesta siteeraamalla Railon kohtauksen alussa lausumaa repliikkiä: ”Kaiken kokemamme jälkeen – te ette voi olla tosissanne!”

15.8.2018

HARJOITUS 35 – VAIHTOJEN, AJATUSTEN JA ELEIDEN TARKKAILUA

Pieni suuri päivä työvaloissa. Palasimme esityksen alkuun tekemään tarkistuksia. Vaikka lavastuksemme on minimaalinen, on näyttämökuvien vaatimat tuolien, pöydän ja rekvisiitan siirrot kuin pitkän shakkipelin vaiheet. Nyt, kun meillä on käytettävissämme myös esityksen puvustus, riittää meillä muistamista milloin, missä ja minne puemme ja riisumme päällys- ja työtakit, hatut. On myös pidettävä huolta, että kirjoituskoneessa on paperi valmiina, ja että kirjekuoret, muistikirjat ym. tilpehööri  on kädenulottuvilla, jottei syntyisi tilannetta, jossa esiintyjät ryntäilevät näyttämön sivussa ja takana noukkimassa väärälle puolelle näyttämöä unohtuneita tavaroita.

Kohtaukseen kolme, joka tapahtuu vielä tyhjässä poliklinikassa, loimme uuden näyttämökuvan, joka kuvaa venäläisten sotilaiden jäljiltä sotkuista kasarmia. Muutimme kohtauksen koreografian realistisemmaksi, jotta se ei muistuttaisi edellisen kohtauksen infolaatikon tanssia. Teimme myös pienen muutoksen Pekka Railon viimeiseen repliikkiin, jotta seuraavan, leirin aidan ulkopuolella tapahtuvan kohtauksen kronologinen kohta hahmottuisi yleisölle.

Vaihtojen sujuvoittamisen lisäksi, ohjaukselliset yksityiskohdat – näyttämöhahmojen eleet ja ajoitukset alkavat tarkentua. On loputtoman kiehtovaa, miten yksinkertaiset ratkaisut voivat jäsentää ajatuksia, tehdä dialogista ymmärrettävää ja luoda tilanteen tuntua. Roolihenkilöille on alkanut kehittyä tunnistettavaa kehollisuutta, joka helpottanee juonen ymmärrettävyyttä, kun ottaa huomioon, että esiintyjät vaihtavat keskenään rooleja kohtausten välillä. Pekka Railo potee yhä reumatismia, vankilanjohtaja, agronomi Leisten on käsipuoli, kandidaatti Ellilä on aluksi hermostunut mutta reipastuu kesän mittaan, professori Tigerstedtin tahti on jo hidas jne.

heinikko web

14.8.2018

HARJOITUS 34 – SULKAPALLO-OTTELU JA KUVAUKSET

Aamupäivällä aloitimme esityksemme viimeisestä kohtauksesta ja testasimme ideaa Toivo Ellilän ja Pekka Railon välisestä sulkapallo-ottelusta. Sulkapallon pallottelu on sen verran leppoisaa, että se toimii ainakin harjoitusmetodina. Se, että Railo ja Ellilä olisivat leirillä koskaan pelanneet sulkapalloa, ei tietenkään ole mitenkään uskottavaa, mutta esittävä taide ei toimi vain uskottavan tasolla, luontevasti esitetty uskomatonkin voi olla nautinnollista katsottavaa.

Saimme Kannusalin Simpulta Remington-kirjoituskoneeseen pultin puuttuvan jalan paikalle. Eilen Simpun kanssa asentamamme valkoinen projisointikangas toistaa diat kirkkaina, Kannusalin projektori on elokuvaprojektori, joten valotehoa siinä riittää.

Iltapäivällä kuvasimme esityksestä valokuvia ja videotraileria. Koska meillä oli käytettävissämme näyttämö, puvut, valot ja taustaan projisoidut diat, saimme aikaiseksi jo varsin valmiin näköistä materiaalia. Kuvaajana toimi Ari Kauppila, Pasi Pehkonen suuntaili ja tasapainotti valojen kirkkautta ja lämpötilaa. Kehittelimme kuvakulmia lennosta. Arilla oli käytettävissään varsin vaikuttava arsenaali kuvauskalustoa, kameroiden objektiiveja vaihtamalla hän loihti varsin mielenkiintoisia kompositioita kuviin. Karoliina Koiso-Kanttilan puvustuksen kerroksellisuus mahdollisti vaihtelua hahmoihin. Tuntui tyynnyttävältä nähdä, että esityksestämme tulee – ainakin hetkittäin – visuaalisesti näyttävä.

9F483A1B-AFD4-43D7-8712-E12CDC70C851

13.8.2018

HARJOITUS 33 – SHAKKI MUTTEI MATTIA

Keskityimme tänään esityksen lopun kohtauksiin, koska ne ovat keskeneräisimmät.

Kertasimme ”esityksen esityksessä”, eli Kaarlo Isomäen pakotarinan ja teimme siihen liikkeellisiä tarkistuksia. Kohtauksessa on kuvaelman tapaan esitetyn pakotarinan lisäksi dialogia, jonka aikana esiintyjät tekevät tietyillä iskuilla yhteisiä eleitä. Synkronisoidut eleet on hyvin viihteellinen tyylikeino, mikä mielestäni sopii oikein hyvin juhlatunnelmaan.

Oikeudenkäyntikohtaus on taas ”läpitanssittu”, mikä korostaa fyysisen läsnäolon ja puheen yhteyden puuttumista – vaikutelma on työläs ja ikävystyttävä, kafkamainen. Oikeudenkäynnin aluksi luetaan kuulustelupöytäkirja, jolloin liikekieli on kuin hajonneen kellokoneiston nykimistä. Vasta kun oikeus lukee Sortavalan suojeluskunnan lausunnon tunnelma ja tahti muuttuu, koreografia muuttuu nopeaksi unisonoksitanssiksi, jonka ajoituksen Hausckan musiikkiin tarkistimme 1/16 nuotin tarkkuudella.

Oikeudenkäyntikohtauksen lopussa, kun oikeus harkitsee päätöstään pistäen tupakaksi luokkahuoneen ikkunan ääressä, saan Pekka Railon roolissa kannatella tuomioistuimen jäsenten vieressä pöytäliinaa, joka esittää ikkunaverhoa. Näin minun ei tarvitse ”poistua käytävään” ja voin näytellä salakuuntelemista verhon takaa.

Iltapäivällä testasimme viikonloppuna piirtämäni dian toimivuutta  Helsingin Vanhassa kirkossa tapahtuvan kohtauksen taustalla. Vaikutelma on ihan tyydyttävä, punavankien delegaatio näyttää kävelevän tupaten täynnä olevan kirkon keskikäytävää irtotuoliensa kanssa ja asettuvan sivukäytävälle nurkkureiksi. Testasimme myös diaa kuritushuoneesta. Totesimme, että dian kanssa kohtaus täytyy kääntää ympäri.

Päivän lopuksi koetimme kehitellä shakkiottelua viimeiseen kohtaukseen. Pöydän ääressä, pienen shakkilaudan äärellä näyteltynä kohtaus tuntuu harmillisen staattiselta, semminkin kun Pekka Railo on jo istunut pöydän ääressä Robert Tigerstedtin käymänsä keskustelun jälkeen ja koko tuomionlukukohtauksen ajan. Kehittelimme ”puistoshakkia”, jossa Ellilä ja Railo käyttävät shakkiottelunsa pelinappuloina vankeja, mutta siitäkään emme kovin rapeaa toimintaa saaneet aikaiseksi, joten päädyimme siihen, että harjoituksen jälkeen kävin ostamassa Motonetistä sulkapalloja ja mailat.

pappila web10.8.2018

HARJOITUS 32 – SYMBOLIIKKAA JA COMMEDIA DELL’ARTEA

Päätimme viikon työstämällä esityksen viimeisiä kohtauksia, jotka keväällä ehdimme vasta auttavasti luonnostella. Harjoitus toimi hyvänä kartoituksena. Kevään jäljiltä viimeisissä kohtauksissa on vielä tarpeetonta staattisuutta ja raskautta.

Aloitimme Kaisaniemen ravintolassa tapahtuvan kohtauksen 15 loppuosasta, joka on valtiorikosoikeutta taustoittava ”infolaatikko”. Päädyimme siihen, että Kaisaniemen ravintolassa tapaavat ystävykset, Åhlström, Salmi, Railo ja Isomäki ovat kohtauksen lopussa muuttuneet jo tuomioistuimen jäseniksi, jotka ovat valmistautumassa Railon valtiorikosoikeudenkäyntiin. He pesevät huolellisesti käsiään tuoleille asetetuissa vadeissa. Raamatullinen symboliikka kuulostaa kirjoitettuna kovin ilmeiseltä, mutta kestoltaan ylipitkä käsienpesu tuo mieleen myös kirurgien leikkausvalmistelut. Luottovanki tuo oikeuden jäsenille todelliset vadit ja miimistä vettä, saippuaa ja käsipyyhkeitä.

Kehittelimme oikeudenkäyntikohtauksen muuttuvaa näyttämökuvaa. Kesken kohtauksen tapahtuva suunnanvaihto tuo syytetyn lopulta etunäyttämölle. Kun syytetty ”poistetaan salista oikeuden päätöksenteon ajaksi” heitän päälleni pöytäliinan, joka on hetkeä aiemmin esittänyt Sortavalan pormestarin ja suojeluskuntapiirin päällikön antamaa todistusta. Pöytäliina esittää nyt luokkahuoneen lenkoa ovea, jonka takana Pekka Railo salakuunteli oikeuden päätöksen syntyä. Kokeilimme ajatusta, että tuomioistuimen jäsenet kerääntyvät luokkahuoneen ikkunalle tupakoimaan samalla, kun päättävät Railon tuomiosta.

Kertasimme Robert Tigerstedtin suorittamaan tarkastukseen liittyvät kohtaukset ja lisäsimme tuomionlukukohtauksen loppuun neljälle tanssijalle ensimmäisen infolaatikon koreografian sekä lääkepulverinvalmistuksen liikkeet. Useammalle tanssijalle monistettu lääkkeenvalmistus viittaa leirin tilanteen kohentumiseen syksyllä 1918 – sairaalaan saatiin vihdoin lisää henkilökuntaa.

Lisäsimme ensimmäisen infolaatikon koreografian myös Lauri Salmen hautamonologiin, jossa se tilaa mittaavana tapahtumana toimii mielestäni varsin hyvin. Kertasimme ja kehittelimme Kaarlo Isomäen pakoa kuvaavan leikin koreografian. Kohtaus, jossa Isomäki paostaan kertoo, tapahtuu Kaisaniemen ravintolassa. Isomäen pakotarinan kuvitukseen yhtyy koko pöytäseurue. Tulkintamme on ”esitys esityksessä” ja ystävykset ovat mitä ilmeisimmin tietoisia commedia dell´arten perinteestä. Kohtauksen alkuun lisäsimme vahtimestarin tuomaan pöytäliinalla katetun pöydän ja vastaanottamaan Tigerstedtin hautajaisista palaavan seurueen hatut ja palttoot.

Päivän lopuksi ihmettelimme näytelmän viimeistä kohtausta. Toistaiseksi minulla ei ole kohtauksen ohjaukseen kasevampaa ideaa kuin, että Toivo Ellilä ja Pekka Railo pelaavat jotain – kenties shakkia – samalla kun käyvät väittelyään Suomelle parhaiten sopivasta valtiomuodosta.

 

vanhan kirkon puisto

9.8.2018

HARJOITUS 31 – ETÄÄNNYTYSTÄ JA ROOLIHENKILÖN NUORENNUSTA

Luvattoman hauska harjoituspäivä. Aloitimme kohtauksesta 20 eli Pekka Railon saaman tuomion ääneen lausumisella. Toistojen myötä ensimmäisen, 69 -sanaisen virkkeen kuorolausunta muuttui moniääniseksi lauluksi, joka yhdistyi tiistaina kehittelemäämme koreografiaan. Koreografia sai särmikkäämmän muodon ja hieman hip pappa hop -asennetta. Oikeuden jäsenet laulavat nyt myös tuomion toisen osan, 52 -sanaisen virkkeen, tällä kertaa Besame Muchon -melodialla. Rumbaa tanssiva, kapulakielistä tuomiota Besame Muchon nuotilla laulava valtiorikosoikeus on aika yllättävä veto, mutta teatteritaidemakuni on sen verran huono, että en raaski tätä vahvasti etäännyttävää ideaa ainakaan vielä niistää.

Ruokatunnin jälkeen peruuttelimme kertaamaan eilen tekemiämme muutoksia kohtauksiin 8 – 12. Päivän ohjauksellinen ahaa-elämys oli tuoda esiin se tosiasia, että leirin ylilääkärinä toiminut kandidaatti Toivo Ellilä oli vuonna 1918 vielä nuori ja kokematon, vasta lääkäriksi valmistunut. Ellilän hämmentynyt hahmo muuttui tämän oivalluksen myötä ymmärrettävämmäksi.

Postikohtaukseen löysimme mielestäni hyviä tunnelman vaihtoja. Axel Åhlströmin pakomatkan valmistelu keskeytyy August Wallin epätoivoiseen vierailuun postissa. Railo ja Åhlström koettavat lohduttaa mutta myös hoputtaa Wallia, jonka odottama postipaketti ei ole saapunut.

Yritin putsata Vanhan kirkon puistossa tapahtuvan kohtauksen näyttämökuvasta pöydän ja tuolit pois. Pöydän siirron pois näyttämöltä sain ujutettua kohtausten 10 ja 11 väliin, mutta tuolit piti meidän lopulta jättää kohtaukseen puistonpenkkiä esittämään. Åhlström, Salmi ja Railo, eli Sanni, Kaisa ja Jussi kantavat tuolit sitten kirkkoon sisään aivan kuin kirkko olisi sen verran täynnä, että sinne on kannettava lisää irtotuoleja.

Karoliina tuli iltapäivällä tuunaamaan pöytää ja seppeltä, joten jätimme Kaisaniemen ravintolassa tapahtuvat kohtaukset huomiselle ja siirryimme kertaamaan oikeudenkäyntikohtausta ja sen koreografiaa. Testasimme kohtauksen jäsentelyä siten, että se alkaakin sivukuvana, eli oikeuden jäsenten tuolirivi nähdään aluksi profiilissa. Sivukuvana oikeudenkäynnin koreografia on mielestäni mielenkiintoisempi mutta myös anonyymimpi kuin, mitä se suoraan edestä nähtynä on.

 

 

posti_web

8.8.2018

HARJOITUS 30  – FLAK, FLAA, FLAAK

Aloitimme päivän kertaamalla papin kansliassa tapahtuvaa kohtausta 6. Sanni ja Kaisa ovat kehitelleet nuoruudenystävien, Pekka Railon ja Edward Pöyryn jälleennäkemisestä hyvin fyysisen, suorastaan riehakkaan kohtauksen, joka on varsin erilainen kuin se mielikuva, joka minulla kohtauksesta alun perin oli. Olen kuitenkin ostanut heidän näkemyksensä, koska he näyttelevät oman näkemyksensä hyvin, paljon paremmin kuin sen nolouden ja jäykistelyn, jota minä heille alun perin ehdotin.

Seuraavat tunnit kuluivat kerraten monipolvisia ja -tyylisiä ryhmäkohtauksia 7 ja 8, jotka tapahtuvat leirin apteekissa ja sitä kiertäneessä ruokajonossa. Emme tehneet kohtauksiin suuria muutoksia. Huomiomme oli enemmänkin koreografian ja repliikkien yhdistämisessä, iskujen muistamisessa. Kohtauksessa 8 on aika pateettinen väkivaltaa kuvaava stillkuvien sarja. Sovimme asentojen vaihdoille kolme tapaa: flak (terävä), flaa (pehmeä) ja flaak (pehmeä mutta terävästi loppuva).

Kohtaukseen 11, joka tapahtuu leirin postihuoneessa, teimme projisoinnin pohjalta uuden näyttämökuvan. Asettelimme käytössämme olevat tuolit diagonaaliin projisoinnissa näkyvän oven oikealle puolelle, jotta ne jatkavat seinän perspektiiviä ja muodostavat postikonttorin tiskin. Lähetyksiä, kirjeitä ja paketteja annetaan ja otetaan vastaan tuolin selkänojan pienestä reiästä, aivan liian matalalta. Absurdius tuntui tervetulleelta.

Päivän lopuksi kertasimme esityksen alusta, ehdimme kohtauksen 9 loppuun. Ilmeisesti pitkä päivä oli tyhjentänyt käyttömuistini, koska jo kohtauksen 3 lopussa minun oli kysyttävä: ”Mitä nyt tapahtuu?”

pulverin valmistusta 1

Lääkepulverin valmistusta – Jukka Tarvainen Pekka Railon ja Sanni Giordani Olga Hjonin roolissa

7.8.2018

HARJOITUS 29 – TUOMIORUMBA

Lämmittelyn jälkeen kehittelimme valtiorikosoikeuden tuomionlukuun koreografiaa, joka teki monipolvisesta ja hankalasti hahmotettavasta päätöksestä varsin koomisen. Oikeuden jäsenet pakisevat tuomiota yhteen ääneen ja tanssivat samalla liikesarjaa, jonka liikkeet kutistimme ja kiristimme tiukoiksi kuin viulunkielet. Tuomion toisessa virkkeessä oikeus rentoutuu ja alkaa tanssia rumbaa. Tuomio sisältää vain kaksi virkettä, mutta pituutta sillä on 121 sanaa. Jukka ja Jussi ansaitsivat päivän hillomunkit tuomion sujuvasta hallinasta.

Puolilta päivin Karoliina ja Jessika toivat puvut sovitukseen. Karoliina oli käynyt Ikeassa ostamassa esityksessä käytettävät tuolit, jotka kokosimme samaan aikaan, kun pukujen istuvuutta tarkistettiin. Puvut näyttävät projisointien kanssa mielestäni tyylikkäiltä. Ne on ommeltu hyvin joustavasta kankaasta, joten niissä on hyvä liikkua.

Iltapäivällä kertasimme eilen tekemämme muutokset ”kuulustelukoneeseen” ja ensimmäisen ”infolaatikon” koreografian, jonka päädyimme hidastamaan tempomerkintään grave. Loimme ”infolaatikon” koreografiaan painon tiputuksia ja pysähdyksiä, jotta fyysinen ilmaisu olisi mahdollisimman intensiivistä ja herkkää. Pyrin siihen, että esityksemme fyysisen ilmaisu ja teksti ovat moniulotteisessa suhteessa keskenään, että ne ajoittain täydentävät toisiaan ja ajoittain haastavat toisiaan. Se mikä milloinkin toimii, ei välttämättä ole loogisesti perusteltavissa, välillä on luotettava intuitioon.

lääkehylly web

6.8.2018

HARJOITUS 28 – MITTAILUA JA MUISTOPAINIA

Kesän harjoituspaussi päättyi, harjoitukset jatkuivat tänään. Olemme seuraavat kaksi viikkoa Kannusalissa, joka on väestönsuojaan rakennettu teatteri Espoon keskuksessa. Kannusalissa meidän on mahdollista testata projisointeja ja näyttämövalaistusta, ottaa esityskuvia ja kuvata videotraileri.

Olin esittänyt toiveen, että esiintyjät opettelevat kesän aikana repliikkinsä ulkoa, jotta voimme jättää plarit näyttämön reunalle ja liikkua vapaammin. Tavoitteeni on, että esityksestämme tulee fyysisesti vahvan tyylitelty. Repliikit irtosivatkin kaikilta varsin rapsakasti, joten me saatoimme heti keskittyä koreografiaan.

Aloitimme alusta, eli ”kuulustelukone” -koreografiasta, johon halusin muutoksia ennen kesälomaa kuvaamamme harjoitusvideon perusteella. Koreografiassa oli mielestäni löysiä ratkaisuja. ”On vain kirjoitettava huonot kohdat pois.” väitetään Väinö Linnan todenneen kirjoittamisesta, sama pätee koreografiaan – liikkeitä on vain jaksettava työstää sen verran kauan, että koreografia alkaa soida. Mielestäni me löysimme nyt napakammat ratkaisut ”kuulustelukoneeseen”.

Toisen kohtauksen ”infolaatikkoon” loimme toistuvan ritualistisen unisono-koreografian, jonka tehtävä on tuoda tapahtumia taustoittavaan tekstiin keveyttä. Tanssista tuli korostetun placé, hallittu ja hillitty. Koreografia on välimatkojen mittaamista muistuttavaa tapahtumaa, ja siitä tuli mieleeni, että samaa koreografiaa voisi käyttää myös kohtauksessa 15, jossa Sanni tulkitsee humaltuneen Lauri Salmen puhetta Tammisaaren joukkohaudoista ja niiden mitoista.

Päivän aikana työstimme myös kohtauksia 3 – 6. Kohtauksessa 6, ”Papin kansliassa”, Kaisa tulkitsee Pekka Railoa ja Sanni pastori Pöyryä. Kaisa ja Sanni availivat kohtausta fyysisempään suuntaan. Pieni irrottelu, miesten välinen ”muistopaini”, toi kohtaukseen kaivattua lämpöä, huumoriakin.

___
8.6.2018

HARJOITUS 27 – LOPPUKIRI ENNEN KESÄÄ

Tänään oli viimeinen harjoitus ennen kesäpaussia. Kävimme aamupäivällä läpi käsikirjoituksen muutokset ja kirjasimme ne käsikirjoituksen sähköiseen versioon, jotta voimme printata päivitetyn plarin kesälomalukemistoksi. Lisäilimme dialogiin ”nimeltä puhutteluja”, jotta esityksemme ymmärrettävyys kohentuisi. Keskustelukumppanin puhuttelu nimellä ei ole suomalainen tapa, mutta kun löytää oikean rytmin, voi puhuttelun sujauttaa lauseiden sekaan luontevasti, ainakin ”teatteriluontevasti”.

Ymmärrettävyyden kohentamiseksi teimme myös uuden osajaon kohtauksen 15 loppuun, joka on valtiorikosoikeuden toimintaa taustoittavan ”infolaatikon” ja Pekka Railon ja Lauri Salmen dialogin yhdistelmä. Jotta katsoja tietäisi kuka dialogissa puhuu, keskitimme Pekka Railon ja Lauri Salmen repliikit Sannille ja minulle. Uusi osajako rikkoi repliikkien kierron, mikä oli helpottavaa, koska muutos vähensi kollektiivisen kertojan ennalta-arvattavaa mekaanisuutta.

Iltapäivällä teimme läpimenon, joka tuntui eilistä napakammalta. Tuntuu hyvin huojentavalta, että olemme pystyneet luomaan esityksestämme jo ”läpimentävän” version. Läpimenon jälkeen puhuimme repliikkien omaksumisesta ja tulkinnan mahdollisuuksista. Annoin esiintyjille mahdollisuuden muuttaa tarvittaessa repliikkien sanojen, lauseiden, virkkeiden järjestystä, kunhan vastanäyttelijöille tarjottavat iskut pysyvät samoina.

Jatkamme elokuussa sillä oletuksella, ettei kukaan meistä tarvitse enää plaria. Kesällä teen esityksen lavastuksena toimivia piirroksia, jotka projisoidaan näyttämön takaseinään. Myös esityksen puvustus tehdään kesällä, koska heti elokuun alussa meidän on kuvattava esityksen promokuvia ja -videoita. Ensimmäisiä elokuun harjoitusviikkoja varten olemme vuokranneet Kannusalin Espoon keskuksesta. Kannusali on väestönsuojaan rakennettu teatteritila. Kannusalissa me voimme kokeilla projisointien ja valaistusideoiden toimivuutta.

Harjoituspaussin myötä jää tämä blogikin tauolle. Tervetuloa seuraamaan Valkoisten vankina -harjoituspäiväkirjaa taas 6.8.2018 alkaen!

7.6.2018

HARJOITUS 26 – KAHLASIMME VETISTÄ LETTOA ELI ENSIMMÄINEN LÄPIMENO

Aamupäivällä teimme tarkastuksen kohtausten 8 ja 13 tapahtumiin. Kohtaus 13, eli Kaarlo Isomäen karkumatka sai tuekseen hulvattoman näyttämökuvaelman, jossa Isomäen tarinan kuulijat ja tuolit, pöytä ja pöytäliina esittävät lahtareita, junarataa, metsää, vetistä lettoa, risukasaa, vainukoiria ja paarmoja. Simo kuvasi harjoituksen videolle, joten näistä tunnelmista ilmestynee pian lyhyt making of -tallenne.

Iltapäivällä oli sitten ensimmäinen läpimeno. Esityksemme kesto on nyt vähän alle puolitoista tuntia, mikä on aihetta ajatellen sopiva – ei ylimalkainen muttei raskaskaan. Ensimmäinen läpimeno on tärkeä vaihe harjoituksissa, koska silloin saa ensivaikutelman kokonaisuudesta, esityksen kaaren olemuksesta, rytmien ja tunnelmien kehittymisestä. Vaikka moni kohtaus ja ylimeno on vielä hutera, tuntui esityksessä olevan jo kohtalaisen hyvin rullaavia osia.

Simon mielestä Hauschkan musiikista luomani musiikkidramaturgia toimi, joten Simon osuus esityksen musiikin parissa kutistunee äänitehosteiden editoitiin.  Siis jos saamme luvan Hauschkan musiikin käyttöön. Simo antoi palautetta esiintyjille äänenkäytöstä. Simo toivoi äänenkäyttöön samaa juurevuutta kuin fyysisessä ilmaisussa jo paikka paikoin on.

6.6.2018

HARJOITUS 25 – KIIREEN VÄLTTÄMINEN ON TAITO

”Ei voi harjoitella, koska pitää harjoitella” – on paradoksaalinen tilanne, johon ajaudutaan usein ennen harjoituspaussia. Kuluva viikko on viimeinen harjoitusviikkomme ennen elokuuta. Paine tehdä muutama läpimeno, jotta näytelmästä syntyisi edes jonkinlainen kokonaiskuva, luo kiirettä, jossa moni keskeneräinen, rauhaa ja tutkimusta vaativa asia saatetaan sivuuttaa ”toistaiseksi”. Olen koettanut välttää kiirehtimistä viimeiseen asti, joten me emme kahlanneet tänään esitystä kokonaan läpi, kuten olin suunnitellut, vaan keskityimme keskeneräisimpiin kohtauksiin.

Kertasimme eilen tekemämme ”B-osan” oikeudenkäyntikoreografiaan. Päätimme olla uskottomia historialle ja poistimme kuulustelupöytäkirjasta neljä kysymystä ja vastausta. Poistimme myös kohtauksesta kahdeksan kolme kertojan kappaletta, koska niiden sisältö on tuotu esiin jo edellisen kohtauksen ”kakofoniassa”. Nyt kun ”kakofoniasta” saa paremmin selvää, asioiden toisto kohtauksessa kahdeksan ei ole enää tarpeen. Tämä muutos selkeytti myös näissä kohtauksissa käsiteltyjen asioiden eroa – kohtauksessa seitsemän puhutaan leirin ruokahuollon romahduksesta, kohtaus kahdeksan kuvaa siviilivartijoiden harjoittamaa väkivaltaa. Loimme kohtaukseen kahdeksan jälleen yhden version näyttämöliikunnan kaareksi. Toiminnan ja puheen yhteen hiomista haittaa vielä se, että meillä on plarit käsissämme.

Valosuunnittelijamme Pasi Pehkonen oli katsomassa harjoitustamme. Hän totesi harjoituksen jälkeen, että esityksessähän on oikeastaan ”aika leikkisä tunnelma”. Kieltämättä harjoituksissamme on välillä hyvinkin leikkisää, kun olemme etsineet kohtauksille luonnetta ja testanneet erilaisia kerronnan keinoja. Esimerkiksi tänään Kaarlo Isomäen karkumatka sai sitä kuuntelevalta pöytäseurueelta varsin kurittoman ja kovaäänisen komppauksen / kuvituksen.

5.6.2018

HARJOITUS 24 – ULOSHEITTO JA JULISTUS

Jatkoimme näytelmän läpikahlausta siitä mihin eilen jäimme. Jukka oli tänään poissa, joten keskityimme sellaisiin kohtauksiin, joissa hän ei ole lavalla.

Kohtauksessa seitsemän siirsimme August Wallin kirjeen osaksi ”kakofoniaa”. Se, että Wallin kirje on kohdistettu kotiväelle tuo ”kakofoniaan” yhden kerronnan keinon lisää.

Kohtaukseen yhdeksän löysimme mielestäni tehokkaan tavan ”ulosheitolle”. Kohtaus esittää Toivo Ellilän ristivalossa: toisaalta leirin sairaanhuollon tilasta syvää huolta kantavana lääkärinä, toisaalta kovaotteisena järjestyksen pitäjänä. Kohtauksessa Ellilä heittää poliklinikalle potilaaksi pyrkivän Lauri Salmen pihalle, koska tämä pystyy yhä kävelemään. Jussi, joka tulkitsee Ellilää, heittää Lauri Salmea tulkitsevan Sannin niska ja vyöotteella Sannin selän takaa kierähtäen. Vaikutelma on mielestäni riittävän tyly.

Kohtaus jatkuu siten, että Ellillä lukee ääneen kirjeensä, joka on osoitettu sotavankilaitoksen ylilääkäri Björkstenille. Kokeilimme kirjeen lukuun pidätetyn raivon paisumista mutinasta huutoon, aivan kuin Ellillä avaisi sairaalan ikkunan ja alkaisi julistaa kirjettään koko leirille. Kokeilimme myös kirjettä seuraavaan Pekka Railon ja Ellilän dialogiin jaetun turhaantuneisuuden synnyttämää ”perheriitaa”.

Kohtausten 11 ja 12 taitteessa tapahtuvaan Axel Åhlströmin pakoon lisäsin itseni vartiosotilaaksi. Päivän lopuksi teimme oikeudenkäyntikohtauksen tuolikoreografiaan B-osan. Koreografiaa sommitellessani tanssijat bongasivat yhden tiedostamattoman eleeni, joka jäi nyt osaksi koreografiaa.

4.6.2018

HARJOITUS 23 – KAKOFONIASTA RUNO

Aamupäivällä järjestelimme kohtauksen seitsemän ”kakofonian” uusiksi siten, että puheen sisältö on paremmin kuulijan hahmotettavissa. Järjestely vaati simultaanisen puheen muuttamisen vuorottelevaksi. Käytimme hyväksi aiempaa osajakoa, joten jokainen puhuu ne lauseet, jotka jo osaa ulkoa, mutta vuorottelu tapahtuu nyt pienemmissä blokeissa. Harjoittelimme ”haukkaavaa” puhetapaa, jossa isku ei ole edeltävän puhujan viimeinen vaan kolmanneksi viimeinen sana. Pitääksemme yllä simultaanisen puheen ideaa, jokainen jää toistamaan oman repliikkinsä viimeisiä sanoja. Teimme tekstin uudelleenjärjestelystä oman tiedoston, jonka lähetin kaikille saman tien sähköpostissa. Harjoittelimme tätä kakofoniasta runoksi muuttunutta kohtausta kännyköistä lukien ja alumiinivateja kaikukoppina käyttäen. Kokeilimme versiota, jossa ”vatipäät” kävelevät näyttämöllä sinne tänne taaksepäin käyttäen vatia peruutuspeilinä.

Iltapäivällä lähdimme kertaamaan esitystämme alusta siinä muodossa kuin se nyt on. Tarkistettavaa riitti, joten emme päässeet kuin alusta takaisin kohtaukseen seitsemän. Löysimme mielestäni toimivan ylimenon ensimmäisen ja toisen kohtauksen välille – kuulustelija Paul Ståhlströmiä esittävä Jukka ”leimaa” Pekka Railon kirjoittaman vastineen Railoa tässä kohtaa esittävän Jussin otsaan ja Jussi alkaa saman tien puhua Railon ensimmäistä repliikkiä kohtauksesta kaksi.

Kohtauksessa viisi, jossa vankileirin johtaja Leistén ”käräyttää” Railon leirin ulkopuolella liikkumisesta, vaihdoimme Jussin kanssa rooleja päittäin siten, että Jussi tulkitsee nyt ylitarkastaja Castreniin roolin ja minä Leisténiä. Toivon tämän roolien vaihdon tarjoavan selkeyttä, koska esitän Leisténiä myös kohtauksessa kymmenen. Ajattelen, että suurempien roolien – Pekka Railon, Lauri Salmen ja Toivo Ellilän – kohdalla se, että esiintyjä vaihtuu, on jotenkuten siedettävää, jos sivuosien esittäjät pysyvät samoina.

Kohtaukseen kuusi, joka kuvaa vankileirin pastorin Edward Pöyryn ja Pekka Railon, nuoruuden ystävien jälleennäkemistä, teimme pienen muutoksen repliikkien järjestykseen. Muutos mahdollisti puheen jatkumisen ilman taukoa. Poistimme myös tauon puheesta ”delirium-tanssin” ja ”vatipäiden” välistä kohtauksessa seitsemän.

1.6.2018

HARJOITUS 22 – KESKENERÄISYYDEN SIETÄMISTÄ JA PIMEÄN PELKOA

Tänään jatkoimme kohtauksen 8 muokkaamista. Loimme neljälle vangille koreografisen tapahtuman, dramaattisten kuvien sarjan, jossa on viittauksia Käthe Kollwitzin kuvataiteeseen.  Kohtauksen puheosuudet ovat lähinnä kollektiivisen kertojan puhetta yleisölle. Teimme uuden osajaon, jossa puhe jakaantuu tasaisemmin esiintyjien kesken. Äänitimme puheen nauhalle, jotta saatoimme testata puheen ja liikkeen yhtäaikaisuutta, vaikkemme muista tekstiä vielä ulkoa. Puheen ja liikkeen yhdistelmä on edelleen ontuva, mutta fyysisempi ilmaisu on mielestäni lupaava suunta vielä hyvin keskeneräiseen kohtaukseen. Nyt meidän on vain siedettävä keskeneräisyyttä, taiteelliset prosessit ovat aina hitaita.

Harjoittelimme tänään myös kohtauksia 9 ja 10, joissa molemmissa kirjelmöidään. Kohtauksessa 9 vankilan ylilääkäri Ellilä kirjelmöi vankilan sairaanhoidon toivottamasta tilanteesta sotavankilaitoksen ylilääkäri Björkstenille. Ellilä joutuu tasapainoilemaan resurssien puutteessa. Hän heittää verta yskivän Lauri Salmen ulos poliklinikaltaan, koska tämä pystyy yhä kävelemään.

Kohtauksessa 10 vankilanjohtaja Leistén kirjelmöi omalle esimiehelleen saadakseen leirille sähkövalot, vaikka leiri kärsi paljon kiireellisemmistäkin ongelmista: lääkkeiden, ruuan ja juomaveden puutteesta. Leisténin sanelu konekirjoittajalle tarjoaa mahdollisuuksia mustaan huumoriin – pimeää pelkäävä Leistén on suorastaan vainoharhainen. Alkuperäinen kirje on säilynyt, joten meidän ei tarvitse pistää siihen omiamme.

Päivän lopuksi sovittelimme ensimmäisiä ompelijamme Jessika Erkon työstämiä pukuja Sannille ja Jukalle. Pukusuunnittelija Karoliina Koiso-Kanttilan kanssa kävimme läpi myös rekvisiittatarpeita.

31.5.2018

HARJOITUS 21 – LEMMIKIN SURMA JA KUNNON JUMI

Työstimme tänään kohtauksia seitsemän ja kahdeksan. Päätin eilisen pohdintani perusteella, että luovumme ”kakofonian” koreografiasta, jonka liikkeet ovat hyödyntäneet pöytää. Kahden kertojan simultaaninen puhe ei ole saanut riittävästi tukea pöydän pintaa pyyhkivistä eleenomaisista liikkeistä, vaikka koreografisesti tapahtuma on ollut ihan mielenkiintoinen. Pöydän ympärillä hyörivä tapahtuma ei ole kokeilemissamme variaatioissa jäsentynyt sen enempää toimintakohtaukseksi kuin ”infolaatikoksikaan”. Tämä ”lemmikin surma” aiheutti harjoitusperiodimme ensimmäisen kunnon jumin – jäimme hyväksi toviksi pohtimaan vaihtoehtoja. Oli löydettävä kakofonialle jokin toinen paikka ja ilmaisu.

Otimme lopulta käyttöön Karoliina Koiso-Kanttilan hankkimat mutta liian suuriksi tuomitut alumiiniset pesuvadit. Aikamme leikittyämme vateja lattialla pyöritellen päädyimme käyttämään niitä kaikukoppina. Seisoimme selin tuolien päällä rivissä lavan takaosassa vati kohotettuna kasvojen eteen. Ilman mikkejäkin puhe kantoi vatien ansiosta hyvin, puheen soundi muuttui hieman vanhan putkiradion kaltaiseksi. Puheen vuorottelu staattisessa kuvassa on helppoa. Testailimme myös ”sateenropinaa” eli vadin nakuttelua puheen säestykseksi. Näyttämökuvana ”vatipäiden rivi” on mielestäni mielenkiintoinen.

Kohtauksessa seitsemän kerronnan keinojen vaihtelut ovat edelleen suuria ja näyttämökuvien vaihdot työläitä, mutta vaikka teksti on kirjoitettu puhuttavaksi ilman pysähdyksiä, tuntuvat tämänhetkiset vaihdot kryptisyydessään mielenkiintoisilta, ne jäsentävät kohtausta ja aiheuttavat puheeseen miltei tervetulleita taidepausseja.

Kohtaus kahdeksan käsittelee vartijoiden harjoittamaa väkivaltaa. Totesimme, että tämän kohtauksen on tapahduttava ulkona, joten niistimme tästäkin kohtauksesta osuuden, jonka olimme aiemmin näytelleet pöydän ympärillä. Päivän lopuksi totesimme, että sen tyyppinen toisteisuus, jota olimme kehitelleet kohtauksen seitsemän tänään hylättyyn versioon, voisi toimia kohtauksen kahdeksan koreografisena lähtökohtana. Tällä hetkellä näyttämötapahtuma kuvittaa puhetta laiskasti ontuen, oikeaa ajoitusta hakien. Kohtaus kahdeksan tarvitsisi koreografian, jota on helppo ”jauhaa”.

30.5.2018

HARJOITUS 20 – MUISTOJEN RISTIVETOA

Aloitimme harjoituksen kertaamalla eilen muokkaamiamme kohtauksia 1-3. Testailimme kohtausta 3 musiikin kanssa ja ilman. Kummassakin vaihtoehdossa on puolensa. Hauschkan musiikki tuntuu tässä kohtaa ehkä hieman liian kauniilta, voi olla että kohtaukseen 3 riittäisi tehoste, satunnainen variksen raakunta. Kohtauksen alussa toimme näyttämön sivuun vaatepuun, josta kandidaatti Ellilä ottaa lääkärintakkinsa. Vaatepuussa roikkuu myös nahkalaukku, jonka Edward Pöysti antaa Pekka Railolle kohtauksessa 6.

Huristelimme eteenpäin läpi kohtausten 4 ja 5 suuria muutoksia tekemättä. Kohtaukseen 6 muutimme roolihenkilöiden, Pekka Railon ja Edward Pöystin liikkeitä tilassa perustellummiksi.

Siirryimme kohtaukseen 7, jossa tuntuu olevan monta pientä, tyylilajeiltaan hyvin erilaista kohtausta peräkkäin. Kohtauksen alku on hyvin realistinen: Pekka Railo putsaa Lauri Salmen tulehtunutta silmää sinialunalla. Puhekohtauksen muuttuminen apteekkiin horjuvan kuolevan ”delirium-tanssiksi” ei tunnu kovin merkilliseltä, mutta seuraava tyylilajin vaihto tanssin ja puheen ”kakofoniaksi” on vielä outo.

Dramaturgisesti kakofonia on ”infolaatikko gone wrong”, eli kertojien päällekkäistä, purkauksenomaista puhetta yleisölle siitä kuinka leirin ruokahuolto romahti. Kakofonian liikemateriaali muistuttaa lähinnä leirin leipomossa tai keittiössä tapahtuvien liikkeiden tyylittelyä, eikä puheen ja liikkeiden synkronisoinnissa ole tällä hetkellä kuin sattumanvaraisia yhtymäkohtia. Testasimme puhetta erikseen siten, että jokainen lausuu oman osuutensa yhdellä hengityksellä, kuin kipeää muistoa purkaen. Tämän jälkeen ryhdyimme muokkaamaan liikettä sillä ajatuksella, että ”kakofonian” aikana tapahtuu ”tulistuminen” – aivan kuin leirin ruokahuollon muisteleminen saisi kertojahahmot raivoihinsa. Kun harjoitusaikamme loppui, me olimme saaneet aikaiseksi aika vauhdikkaan tapahtuman, jonka totesimme ehkä sijoittuvan ”kakofonian” puoliväliin. En tiedä olemmeko vieläkään oikeilla jäljillä, sillä tämä liikesarja on tanssillisessa vauhdikkuudessaan kovin sujuva, suorastaan riehakas. Jatkamme tästä kohtaa huomenna, tekstin omaksuminen ja yhdistäminen liikkeisiin vaatii toistoja.

29.5.2018

HARJOITUS 19 – HITAAMPAA KIIRUHTAMISTA

Tänään palasimme esityksen alkuun ja vaihdoimme pienemmälle vaihteelle. Aamupäivän työstimme ensimmäisen kohtauksen kuulustelu-koreografiaa. Koreografia sai kyllä ryhtiä, löysimme liikkeeseen syy ja seuraus -suhteita, loogisuutta, mutta puheen ja liikkeen synkronisointi tuntui yhä keinotekoiselta ja työläältä. Ruokatunnin jälkeen analysoimme asiaa ja päätimme kokeilla liikkeen tauottamista, jotta kuulustelutilanne ei rusentuisi tasatahtiseen liikesarjaan. Tauot toimivat hyvin, sattumanvaraisuus, puskemisen tunne ja mekaanisuus katosi, tilalle tuli kaipaamaani painostavuutta. Myös tekstin muistaminen helpottui, kun repliikit ja liike saivat täsmällisen suhteen toisiinsa. Teimme jokaiselle kuulusteltavalle yksilölliset taukojen paikat, jotta koreografia ei vaikuttaisi liian tautologiselta. Päätimme olla vaihtamatta kuulustelun suuntaa tilassa.

Vaikka ensimmäisen kohtauksen käsikirjoitus kertoo Pekka Railon kuulustelusta, se, että näyttämöllä kuulusteltava vaihtuu, muistuttaa siitä, että Tammisaaressa kuulusteltavia vankeja oli paljon. Kuulustelijoiden kysymyspatteri toistui kaikkien vankien kohdalla samanlaisena; kuulustelijalla oli edessään lomake, jossa kysymykset olivat valmiina.

Kohtaukseen kaksi, Julius Nurmisen kuolemaan, löysimme mielestäni mielenkiintoisemman näyttämökuvan. Kaisa, joka tulkitsee Nurmista istuu neljän tuolin muodostamalla sairaalan laverilla. Muut vangit kuiskailevat tuolien selkänojien takaa kuin pienistä kalteri-ikkunoista ja ojentelevat käsiään kohden kuolemaa tekevää Nurmista. Kaltereiden lomasta kurottavien ja kuolevaan kietoutuvien käsien suora esikuva löytyy Käthe Kollwitzin kuvataiteesta. Asetelman voi tulkita myös niin, että Julius Nurminen kuolee yksin, ja että hän vain kuvittelee viimeisen keskustelunsa Pekka Railon kanssa.

Päivän lopuksi työstimme ”ajantappotanssin” koreografiaa kohtaukseen kolme. Tällä kertaa tyyliviisari asettui hieman aiempaa realistisempaan asentoon.

28.5.2018

HARJOITUS 18 – MIMIIKKAA, INFOLAATIKOITA JA VAATEPUU

Tänään kaikki viisi esiintyjää – Sanni Giordani, Kaisa Leppänen, Jukka Tarvainen, Jussi Väänänen ja minä olimme harjoituksissa läsnä, joten kertasimme sen, mitä viime viikon lopulla, torstaina ja perjantaina luonnostelimme ilman Jussia, eli esityksen lopun kohtaukset 11-21. Jussi sai nopeaa tahtia ohjeita Axel Åhlströmin rooliin, jossa on dialogin lomassa miimisiä elementtejä – palttoon ja hatun pukemista, kirjeiden vastaanottamista ja leimaamista, pienen matkalaukun availua, sulkemista ja kantamista, kulkuluvan näyttämistä, postikonttorin sarannallisen tiskin avaamista ja sulkemista jne.

Meille on harjoituksissamme muodostunut termi ”infolaatikko” niille hetkille, kun kaikki esiintyjät taustoittavat tapahtumia kertojan roolissa vuorotellen yleisöä puhutellen. ”Infolaatikon” aikana puheen kanssa soi musiikki. Infolaatikko tapahtuu näyttämön etureunassa, fyysisesti se on rauhallinen ja tyylitelty, tyyli vaihtelee eri kohtauksissa. Tänään me kehittelimme kohtauksen 12  ”infolaatikkoon” hitaasti kiertyvää tapahtumaa, kohtaukseen 15 improvisoimme marionettien liikkeitä.

Kohtausta 15 varten lainasimme Espoon Tanssiopiston eteisestä yhdellä jalalla seisovan vaatepuun. Kohtauksen alussa siihen ripustetaan hattuja ja palttoita, myöhemmin se toimii vastanäyttelijänä humaltunutta Lauri Salmea tulkitsevalle Sannille.

Ennen ja jälkeen ruokatunnin työstimme kohtauksen 16 oikeudenkäyntikoreografiaa. Saimme mielestäni musiikkidramaturgian sellaiseksi kuin sen viime viikolla olimme ajatelleet, mutta koreografian tautologia ei mielestäni kannattele tunnelmaa riittävästi, koreografia vaatii vielä työstöä. Niin ikään koreografista työstöä vaatii kohtausten 3 ja 21 ”ajantappotanssi”, joka on mielestäni hutera ja epämääräinen.

25.5.2018

HARJOITUS 17 – LÄIKÄHDYS JA FAKTAN TARKISTUSTA

Käytimme aamupäivän oikeudenkäyntikohtauksen koreografiaan ja musiikkidramaturgiaan. Löysimme perustellun kohdan musiikin tempon vaihdokselle. Vaikka käsikirjoitus ei juurikaan pura Tammisaaren tapahtumia tunteiden tasolla, voi tässä kohtaa ehkä hieman läikähtää.

Iltapäivällä luonnostelimme esityksemme viimeisiä kohtauksia. Teimme alustavan osajaon ja loimme ohjaukselle ”mahdollisuuksien kartan”. Totesimme että esityksemme viimeisessä kohtauksessa, jossa Pekka Railo ja Toivo Ellilä keskustelevat Suomen valtiomuodosta – tasavalta vai kuningaskunta – voi olla viittauksia kohtaukseen 3, jossa he kohtaavat ensimmäisen kerran. Sama musiikki, ehkä myös koreografia, eli ”ajantappotanssi”.

Viikon viimeisen harjoitustunnin aikana läsnä harjoituksissa olivat vain Kaisa Leppänen, Jukka Tarvainen ja minä, joten harjoittelimme kohtausta 13, jossa Kaisa esittää Pekka Railoa ja Jukka Kaarlo Isomäkeä. Kohtauksessa Isomäki kertoo Kaisaniemen ravintolaan kokoontuneelle pöytäseurueelle oman uskomattoman pakotarinansa. Olemme aiemmin harjoitelleet kohtausta avoimen humaltumisen kautta, mutta faktantarkistuksen jälkeen – kohtaus tapahtuu vuonna 1923, eli kieltolain aikana – meidän oli muutettava dramaturgiaa siten, että pöytäseurueessa kiertää taskumatti. Minä sain Lauri Salmen roolissa toimia juomien terästäjänä.

24.5.2018

HARJOITUS 16 – HAARAUTUVIA TYYLEJÄ, LISÄÄNTYVÄÄ REKVISIITTAA

Keskityimme tänään kohtauksiin 11-16. Kohtaus 11 tapahtuu leirin postissa. Siirsin postin paikan taaemmaksi näyttämöllä, jotta taustaprojisointi voi toimia lavasteena. Heräsi kysymys, kuinka paljon esityksemme loppujen lopuksi tarvitsee syvyyttä. Mikäli näyttämön syvyys olisi lyhennetty, taustaan projisoidut kuvat voisivat olla suuremmassa roolissa. Toisaalta suuri näyttämö toimii paremmin ulkona tapahtuvissa kohtauksissa. Aloin haaveilla liikutettavasta seinästä, jolla tilaa voisi tarvittaessa rajata ja johon voisi projisoida pienempien huoneiden, käytävien ym. sisätilojen kuvia.

Kohtausta 12 varten meillä on nyt kolme palttoota ja hattua käytettävissämme. Testasimme myös pientä matkalaukkua, josta Åhlström ottaa esille takkinsa ja hattunsa, ennen kuin pakenee leiriltä laukku kädessään tuomariksi tekeytyneenä. Meillä on nyt myös tekohavukranssi hautaseppeleen virkaa tekemässä. Rekvisiitan esille otto, käsittely ja pois vienti vaativat paljon motivointia ja harjoittelua. Esityksemme rekvisiitta tuntuu myös kummasti lisääntyvän, vaikka pyrkimykseni on kuvata esineitä miimisesti niin usein kuin mahdollista.

Totesimme, että me tarvitsemme palttoille vaatetelineen Kaisaniemen ravintolan eteistä merkkaamaan. Telineessä roikkuvat palttoot saavat myös toimia vastanäyttelijöinä humaltuneelle Lauri Salmelle kohtauksessa 15.

Päivän lopuksi kehittelimme oikeudenkäynnin (kohtaus 16) koreografiaa, testailimme erilaisia musiikkivaihtoehtoja, toisia joissa on nopea tempo ja toisia, joissa ei ole selkeää rytmiä. Toivoisin voivani kehitellä molempia vaihtoehtoja ja luoda niistä lopulta jonkinlaisen synteesin.

23.5.2018

HARJOITUS 15 – PALTTOOT JA HATUT

Jatkoimme siitä mihin eilen jäimme, eli kohtauksen 7 puolivälistä eteenpäin. Kehittelimme ”delirium-tanssille” lopun sekä ylimenon pöydän äärellä tapahtuvaan ”kakofoniaan”. Delirium-tanssin lopussa kuolevaa esittävä Sanni Giordani lasketaan hautaan. Kaadoimme pöydän näköesteeksi / haudaksi, mutta pöydän takana piilossa Sanni päätyykin kaadetulle tuolille. Ylimeno tapahtuu, kun sekä pöytä että tuoli, jossa Sanni istuu, nostetaan takaisin jaloilleen. Ei mikään taikatemppu, mutta näyttämötaiteellinen oivallus kuitenkin.

Hautaamisen hetki, kun pöytä on kaadettuna pöytälevy kohden yleisöä, tarjoaa mahdollisuuden hyödyntää pöytää projisointipintana. Mieleeni tuli, että pöytälevyyn voisi projisoida pilvianimaation.

Delirium -tanssissa käytetty Hauschkan So Süß -kappale on paitsi tunnelmaltaan myös kestoltaan oikea. Sattumalta Spotify-soittolistassa seuraavana oleva El Hotel del Salto – kappale sopii – ainakin aluksi – kakofonia-kohtauksen musiikiksi, joten saimme kaupanpäällisiksi luonnosteltua myös kohtauksen musiikkidramaturgiaa.

Tänään harjoituksissa oli kaikki viisi esiintyjää paikalla, joten pystyimme luomaan kohtaukseen 8 tilanteen, jossa on neljä vankia ja yksi e-mies, siviilivartija. Kohtaus muistuttaa edelleen kuvaelmaa, jossa leirissä kesän aikana tapahtuneita väkivallan tekoja käydään toteavasti demonstroiden läpi, sen kummemmin jännitettä, tilanteen tuntua luomatta. Mietin missä kohdin puheen rytmiä pitäisi hidastaa, jottei kohtaukseen tule ylimalkaisen kiirehtimisien, sivuuttamisen makua.

Iltapäivällä teimme uuden osajaon kohtauksiin 9-16 ja kävimme läpi kohtausten ohjauksellisia mahdollisuuksia. Karoliina kävi tuomassa meille lääkärintakin, talvipalttoita, hattuja. Koska talvella 1923 tapahtuvassa kohtauksessa Pekka Railoa tulkitsee Kaisa Leppänen ja Lauri Salmea Sanni Giordani liian suuret palttoot ja leveälieriset hatut haastoivat esiintyjien pokan, jota ei helpottanut Axel Åhlströmin roolia tulkitsevan Jussi Väänäsen velmuilu.

Siirsin Kaarlo Isomäen roolin itseltäni Jukka Tarvaiselle. On parempi, että pitäydyin näissä Ravintola Kaisaniemessä tapahtuvissa kohtauksissa ohjaajan roolissa, sillä yhtäaikainen humaltuneen näytteleminen ja muiden ohjaaminen on vaikeaa.

22.5.2018

HARJOITUS 14 – OUTOUS VIEHÄTTÄÄ

Tänään muokkasimme kohtauksia 1-7. Näissä kohtauksissa on toistaiseksi paljon tyylillistä vaihtelua – on ”läpitanssittuja” kohtauksia, joissa liike ja puhe tapahtuvat simultaanisti, on perinteisempiä puhekohtauksia sekä kohtauksia ”siltä väliltä”, kuten kohtaus 3, jossa osa esiintyjistä tanssii ja osa näyttelee.

Minulla ei ole toistaiseksi paineita yhdenmukaistaa kohtauksissa käytettyjä keinoja – päinvastoin: kerronnan keinojen vaihtelu tuntuu mielekkäältä, koska myös puheen tasot vaihtelevat, välillä dialogi on draamaa, välillä esiintyjät toimivat enemmänkin kertojan roolissa. Tyylien kirjo yhdistettynä osajaon kiertoon aiheuttaa paikka paikoin vielä hyvin erikoisia vaihtoja tunnelmasta toiseen. Erikoisista vaihdoista osa tuntuu kutkuttavan surrealistisilta, osa käsittämättömiltä.

Tänään pääsimme yhteen sellaiseen jyrkkään taitekohtaan kohtauksessa 7. Pidensimme ”deliuriumtanssin” koreografiaa ja yhdistimme tanssiin sekä musiikkia että kertojan puhetta. Mielestäni yhdistelmä toimi hyvin, mutta kertojan puheen aikaistaminen otti ”deliriumtanssin” ja sitä seuraavana ”kakofonian” välisen ylimenon pois kokonaan, mikä tuntuu toistaiseksi aika kömpelöltä, suorastaan mahdottomalta. Päätimme palata tähän taitekohtaan huomenna. Päivän lopuksi kävimme läpi kohtausten 8-16 osajakoa. Totesimme, että meidän pitää kokeilla erilaisia kombinaatioita, eli ”roolit elää” vielä.

21.5.2018

HARJOITUS 13 – PUHEEN JA RUUMIIN DISSONANSSEJA

Tein viikonlopun puhdetöinä uudet plarit. Printtasin, sidoin ja kanttasin. Tänä aamuna ostin Prismasta high-light kyniä, jotta jokainen voi merkitä osuutensa plariinsa – osajako kun ei noudata roolijakoa.

Harjoituksissa lähdimme kertailemaan alusta. Kaikki esiintyjät ovat tällä viikolla läsnä harjoituksissa ma-ke. Testailin eri kappaleita Hauschkan tuotannosta kohtauksiin 2 ja 3. Hauschkan musiikin säröinen soundi toimii mielestäni hienosti, mutta sävellykset – niin ilmavilta kuin ne ensikuulemalta kuulostavatkin – ovat usein miten liian itsenäisiä ja täysiä toimiakseen puhekohtausten säestyksenä. Me tarvitsisimme produktioon jonkun luuppaavaan livemuusikon, joka pystyisi muokkaamaan musiikkiaan lennosta ja reagoimaan näyttämötapahtumiin. Valitettavasti tuotantobudjettimme ei anna tähän tällä kertaa mahdollisuutta.

Kohtausten 5 ja 6 ylimenoon löysimme symbolisen vuoronvaihdon – se, että Pekka Railon rooli tässä kohtaa vaihtuu Jukka Tarvaiselta Kaisa Leppäselle tulee katsojalle ymmärrettäväksi siten, että Jukka ojentaa Kaisalle Pekka Railon kulkuluvan ja aukaisee samalla oven pastorin kansliaan.

Kohtaukseen 6 testailimme fyysisen ilmaisun ja puheen välille selkeää ristiriitaa. Vankileirin pastorin ja Pekka Railon kohtaamisessa on (puhuttuna) jälleennäkemisen iloa ja (fyysisesti ilmaistuna) hämmennystä. He ovat olleet ystäviä 15 vuotta aiemmin. Nyt toisesta on tullut valkoisten pappi ja toisesta punainen välskäri. He eivät oikein tiedä kuinka tuttavallisia ja uteliaita he voivat olla toisiaan kohtaan.

Kotona päivitin nettisivujamme. Valkoisten vankina sai oman esittelysivun ja pääsyliputkin ovat nyt myynnissä. Tällä viikolla Maetka Oy aloittaa tiedottamisen.

18.5.2018

HARJOITUS 12 – MUSIIKKIDRAMATURGIAA JA TIETOTEKNISTÄ MURHETTA

Testailimme eilen illalla kirjoittamaani ylimenoa kohtaukseen 15 ja jaoimme ko. kohtauksen lopun yleisölle suunnatut repliikit kaikille esiintyjille. Eilen kirjoittamani repliikit tuntuivat ”humaltuneisuudessaan” hieman kömpelöiltä, mutta tilanne pysyi mielestäni edelleen sympaattisena.

Tarkistelimme kohtauksen 16 koreografiaa – halusin niistää siitä liikkeen, joka toi mieleeni ”Dangerous Cown”. Totesimme, että oikeussalissa kuulustelupöytäkirjan lukemisen aikana tapahtuva liikesarja toimii hyvin, jos se tanssitaan seitsenjakoiseen rytmiin. Seitsenjakoista musiikkia minulla ei ollut käytettävissäni, mutta testailimme muutamaa Hauschkan kappaletta sekä kohtauksen 15 loppuun ja kohtauksen 16 alkuun. Totesimme, että suoraan yleisölle suunnattu, informatiivinen puhe toimii hyvin musiikin kanssa. Kohtauksen 15 loppuun rakensimme saman ”aidanseipäät” -kuvan, jota käytämme jo kohtauksen kaksi lopussa. Oikeussalikoreografiaan Hauschkan kappale ”El Hotel del Salto” mahdollisti ”rikkinäisen” intron.

Lopetimme hieman etuajassa. Jäin opiston talouspäällikkö Virpi Kunnas-Helmisen kanssa suostuttelemaan opiston tulostinta, joka ei jostain syystä ymmärrä koneeni tuotoksia. Latasimme netistä printterin ajureita tietokoneeseeni ym. – turhaan. Minun on tulostettava uudet plarit kotona mustesuihkutulostimella, mikä tulee aika kalliiksi, tai käytävä maanantaiaamuna jossain pikapainossa. Käsikirjoituksen seitsemäs editio on nyt kuitenkin mielestäni valmis. On täysin mahdollista, että editioita tai ainakin kohtauksia tulee lisää samalla, kun jotain jää pois, mutta toivon, että ensi viikolla voimme siirtää huomion näyttämöllä tapahtuvaan toimintaan ja tyytyä käsikirjoitukseen sellaisena kuin se nyt on.

17.5.2018

HARJOITUS 11 – ARVOVALTAA JA KAIKUPOHJAA

Aamupäivän työstimme eilen aloittamamme oikeudenkäyntikohtauksen koreografiaa. Yhdistimme eilisiä liiketestejä ja saimme aikaiseksi kohtaukselle jäsennyksen, karkeahkon rakenteen. Fyysinen tapahtuma ei ole millään muotoa realistinen, toistaiseksi se tuo mieleen Smack The Pony – sketsin ”Dangerous Cow”.

Iltapäivällä editoimme näytelmän lopun kohtauksia 17-21. Vaikka olen kirjoittanut ne jo alun perin säästeliäästi, lyhensimme me niidenkin repliikkejä paikka paikoin. Emme kuitenkaan koskeneet Railon saamaan tuomioon, vaikka se ääneen luettuna on suorastaan kryptinen. Totesimme, että oikeuden puheenjohtajan tulisi tuomiota lukiessaan esittää kontortionistinen tanssi.

Näytelmän loppuosassa Tammisaaren vankileirin tilannetta aletaan vihdoin ratkaista. Tammisaareen nimitetään tarpeeksi vaikutusvaltainen ylilääkäri, professori Tigerstedt, joka kartoittaa tilanteen, ohjeistaa leirin henkilökuntaa ja raportoi tilanteesta sotaministeriöön. Tigerstedtin raportin tiedot ja raportin tyrmäävät sanavalinnat leviävät Väino Tannerin välityksellä Ruotsin ja Tanskan lehdistöön ja syntyy kansainvälinen skandaali, jota Suomen eduskuntakaan ei voi enää sivuuttaa. Tällä hetkellä näistä tapahtumista kerrotaan esityksen lopussa lyhyesti Pekka Railon kertomana. Mietin nyt, pitäisikö minun vielä tutustua siihen, miten asiaa käsiteltiin Suomen lehdistössä syksyllä 1918. Tammisaaressa vangit saivat eri reittejä päivälehtiä luettavakseen, ehkä minun pitäisi dramatisoida ”lehdenlukukohtaus”.

Harjoituksemme lopuksi me kertasimme tällä viikolla luonnostelemamme kohtaukset 7 – 15. Harjoitusaikamme loppui juuri, kun totesimme, että kohtauksen 15 lopussa dialogi harhailee. Lupasin muotoilla tekstiä huomiseen harjoitukseen. Kirjoitin kotona kohtaukseen uuden ylimenon, josta tuli mielestäni humoristinen. Pohdin onko huumori tervetullutta vai merkki väsymyksestä.

16.5.2018

KYMMENES HARJOITUS – OIKEUDENKÄYNTI

Paneuduimme tänään valtiorikosoikeudenkäynnin istuntoon. Käsikirjoituksen lähteenä on käytetty Pekka Railon muistelmien lisäksi valtiorikosoikeuden akteja, jotka löytyvät Valtionarkistosta. Kuulustelupöytäkirjat, Sortavalan suojeluskunnan lausunto, todistajien lausunnot, Pekka Railon vastineet ym. – materiaalia on säästynyt paljon ja se on helposti saavutettavissa, koska Valtionarkisto on digitoinut kaikki aktit.

Pekka Railon tapausta valtionrikosoikeus käsitteli alkusyksystä 1918 lopulta kahdessa istunnossa, koska ensimmäisessä käsittelyssä oikeus totesi, ettei syytteellä ollut pohjaa ja päätti, että Sortavalan suojeluskunnalta oli pyydettävä parempia perusteluja Railon ”vaarattomaksi tekemiselle”.  Tapaus alistettiin vielä valtiorikosylioikeudellekin, joten Pekka Railo joutui odottamaan vapaaksi pääsyään lokakuulle 1918.

Pyrimme kuvaamaan oikeusprosessin historiallisesti oikein, mutta tiivistetysti, joten tänään kulutimme puolen päivää oikeudenkäyntikohtauksen lyhentämiseen. Teimme sitten alustavan osajaon ja äänitimme dialogin nauhalle. Testasimme erilaisia liikeideoita tuomarin, syyttäjän ja oikeuden maalikkojäsenten toimintaa kuvaamaan. Päädyimme luomaan kafkamaista tunnelmaa unisono -liikesarjalla, joka kertaa ensimmäisen kohtauksen ”kuulustelukonetta”.

15.5.2018

YHDEKSÄS HARJOITUS – YHDET HÄÄT JA HAUTAJAISET, KAKSI PAKOA

Mietittyäni yön yli totesin, että käsikirjoituksen aikasiirtymä kohtausten 11 ja 12 välissä on täysin mahdollinen ja toteutettavissa. Enemmän kuin ko. aikasiirtymä ohjauksellista haastetta aiheuttaa professori Tigerstedtin hautajaispäivän tapahtumien staattisuus. Kohtauksissa 12, 13 ja 15 on paljon seisoskelua ja istuskelua. Kirkonpenkissä ja myöhemmin ravintolapöydän ääressä kerrotaan pari uskomatonta pakotarinaa ja päivitetään kuulumisia viimeiseltä viideltä vuodelta. Tunnelma on jo vähän ilkikurinen, mikä tuo tarinaan kaivattua keveyttä.

Iltapäivällä istuimme pellavaliinalla katetun ”ravintolapöydän” ääressä ja muokkasimme kohtauksia ryhmätyönä. Minulla oli kannettava, muilla plarit. Poistimme ja siirsimme repliikkejä, samalla, kun keskustelimme siitä mikä on olennaista ja mikä ei. Päivän lopuksi kertasimme kohtaukset 8 – 15. Vaikka moni kohtaus on vielä hyvin ohuella viivalla luonnosteltu, tuntuvat ne editointityöstä johtuen jo kummasti sujuvoituneen.

Kotona harjoitusten jälkeen lisäsin 3. kohtauksessa Railon ja ylilääkäri Ellilän väliseen dialogiin lyhyen selvityksen siitä, mistä Railo oli Tammisaareen tuomansa lääkeaineet alun perin hankkinut. Tieto lääkkeiden alkuperästä on alkanut tuntua hyvin olennaiselta ja niiden hankinta on myös tarinana mielenkiintoinen.

14.5.2018

KAHDEKSAS HARJOITUS – NELJÄ SURMANLUOTIA

Väkivalta näyttämöllä on minulle ohjaajana vaikea asia. En ole löytänyt väkivallalle mitään järkevää muotoa. Jos väkivalta esitetään näyttämöllä realistisesti, tulkinta yleensä inhottaa minua. Jos väkivalta esitetään symbolisesti, saattaa näyttämötapahtuma naurattaa väärään aikaan. Jos väkivalta esitetään huumorilla keventäen, on vaikutelma mielestäni usein miten lattea. Väkivalta ei inspiroi minua. Väkivaltaa, mielivaltaisia ampumisia ja pieksämisiä järjestyksenpidon nimissä Tammisaaren vankileirillä kuitenkin tapahtui ja kohtauksessa 8 (entinen kohtaus 9) kerrotaan neljästä eri tapauksesta. Tänään koetimme löytää näille tapahtumille jonkinlaisen tulkinnan näyttämöllä, tyylilajina oli fyysinen teatteri. Muokkasimme samalla käsikirjoitusta, jaoimme repliikkejä. Äänitimme muokatun tekstin ääninauhaksi, jotta saatoimme keskittyä fyysisen ilmaisun kehittelyyn. Tapahtumien synnyttämä tunnelma on toistaiseksi toteava, milteipä välinpitämätön, joten paljon riittää työtä ajatusten ja toiminnan kirkastamisessa.

Iltapäivällä luonnostelimme kohtauksia 9 – 11, teimme alustavan roolijaon, hahmottelimme kohtausten sijaintia näyttämöllä. Harjoituksen lopussa ihmettelimme kohtauksessa 12 tapahtuvaa aikasiirtymää vuoteen 1923, mietimme onko se tässä kohtaa näytelmää perusteltu ja pohdimme pitäisikö vuoden 1923 tapahtumista itse asiassa luoda kehyskertomus koko näytelmälle, eli voisiko kohtauksen 12 siirtää koko näytelmän alkuun. Käsikirjoituksen rakenne kieltämättä vaatii vielä kriittistä tarkastelua, moni asia selviää vain kokeilemalla ja suuretkin muutokset ovat yhä mahdollisia.

11.5.2018

SEITSEMÄS HARJOITUS – KERTAUSTA JA JUPINAA

Kävimme päivän aikana läpi kohtaukset 1-8. Yksi esiintyjistä, Kaisa Leppänen, oli alkuviikon muissa töissä, joten se, mikä oli meille muille kertausta, oli hänelle uuden opiskelua. Olemme keskenämme jakaneet esityksen alkuosan kohtausten vuorosanat, joten puheen ja liikkeen yhdistämisen harjoittelu voi nyt toden teolla alkaa. Meillä olikin päivän aikana useita ”jupinahetkiä”, jolloin kukin meistä opetteli itsekseen repliikkejä ja kohtausten liikeratoja.

Keskiviikkona tekemäni muutos – kohtausten 7 ja 8 yhdistäminen tuntui toimivan kuten toivoin. Kohtauksen alussa tulehtuneen silmän puhdistusta kuvaava dialogi tuo nyt esiin Pekka Railon ja Lauri Salmen erilaisen suhteen leirin tapahtumiin. Siinä missä Railo yrittää pysyä objektiivisena, Salmi värittää juttujaan huhupuheilla. Myös ”delirium-tanssi” saa nyt kohtauksessa hieman paremman pohjustuksen, vaikkakin itse koreografia on vielä viitteellinen. Kohtauksen loppuun kehittelimme mielikuvaa  vankikuljetuksen purkamisesta juna-asemalla. Pöytä sai toimia tavaravaununa.

Päivän lopuksi jäimme vielä pohtimaan seuraavia, vielä ”koskemattomia” kohtauksia. Pohdimme mahdollisia taiteellisia ratkaisuja. Miten paljon pystymme kertomaan leirin tapahtumista näyttämöllä toiminnan kautta ilman selittelyä ja kuinka paljon meidän on tuotava puheen tasolla esiin yksityiskohtia, jotta katsoja kokisi saavansa tarpeeksi tarkan kuvan tapahtuneesta? Mikä on olennaista ja mikä ”ylimääräistä” tietoa? Milloin faktan määrä turruttaa?

Tähän mennessä olemme saaneet joitakin vastauksia – olemme esimerkiksi karsineet repliikeistä viittauksia henkilöihin, jotka eivät esiinny näytelmässä roolihahmoina. Olemme todenneet, ettei esimerkiksi se, mikä oli leiriä vartioivien sotilaiden ja leirin sisällä järjestystä ylläpitämään palkattujen siviilivartioiden keskinäinen työnjako, ollut vankien näkökulmasta selkeää eikä välttämättä edes merkityksellistä – sotilas tai e-mies, sama se, molempia oli toteltava.

9.5.2018

KUUDES HARJOITUS  – LÄÄKEPULVERIN VALMISTUSTA JA DRAMATISOINTIA

Suuntasimme tänään kohtauksiin 4-7. Kohtaukseen 4 kehittelimme lääkepulverin valmistusta kuvaavan koreografian. Kokeilimme useita eri tyylilajeja hyvin fyysisestä ja abstraktista hyvin pieneen ja realistiseen. Paikkasimme yleistietomme puutetta siitä, miten salisyylipulveria valmistettiin vuonna 1918, silkalla mielikuvituksella. Koreografiasta tuli naivistinen, mutta se saa nyt välttää, kunnes kaivan jostain esiin historiallista faktaa lääkepulvereiden sekoittamisesta sata vuotta sitten. Lisäsimme kohtauksen loppuun repliikkejä, jotka nostavat esiin vankisanitäärien ja sairaalaan palkatun hoitohenkilökunnan suhteiden herkkää tasapainoa. Oli voitava luottaa, muttei saanut ryhtyä liian tuttavalliseksi.

Kohtauksiin 5-7 teimme repliikkien lyhennyksiä, jottei dialogi jäisi selittelemään sitä, minkä voi kertoa toiminnalla. Totesimme, että kohtausta 7, joka on käsikirjoituksessa merkitty tapahtuvaksi Vanhan kirkon puistossa vuonna 1923, ei ole järkevää toteuttaa sellaisenaan. Jos olisi kysymys elokuvasta, siirtymät ajasta ja paikasta toiseen tapahtuisivat helposti, näyttämöllä on aina mietittävä mitä tehdään esim. lavasteille. Keskelle Vanhan kirkon puistoa ei voi ”unohtaa” pöytää. Jatkoin dramatisointia kotona, poistin kohtauksen 7 kokonaan, mutta kirjoitin kohtauksen 8 alkuun dialogin, jossa Lauri Salmi kertoo tarinaa elävältä haudatusta pojasta samalla, kun Pekka Railo puhdistaa Salmen tulehtunutta silmää alunalla.

8.5.2018

VIIDES HARJOITUS – KAKOFONIAA PÖYDÄN ÄÄRELLÄ

Aloitimme päivän kahdeksannen kohtauksen toisesta osasta, jossa Pekka Railo ja Lauri Salmi muistelevat leirin surkeaa ruokahuoltoa. Kaksi purkauksenomaista monologia tapahtuvat yhtä aikaa. Loimme puheen rytmittäjäksi liikeluupin, joka tapahtuu tyhjän pöydän äärellä. Luupissa on viittauksia puhuttuun tekstiin, ja luupin toistaminen mahdollistaa tässäkin kohtauksessa roolien kierron.

Emme jääneet opettelemaan tekstiä ulkoa, vaan siirryimme kertaamaan eilen luonnostelemaamme kahdeksannen kohtauksen alkua, ”delirium-tanssia”. Teimme robustin ylimenon osien välille.

Iltapäivällä loimme kohtauksille 1-3 rakenteen, osajaon, ohjauksellisen rungon, ylimenot lavasteiden ja rekvisiitan siirtoineen, mikä kuulostaa hienommalta, kuin mitä se käytännössä on, sillä lavasteina ja rekvisiittana meillä on vain yksi pöytä ja kolme tuolia sekä yksi Remington-kirjoituskone.

Kohtaukseen kaksi testasimme versiota, jossa jaoimme Julius Nurmisen repliikit yhdelle ja Pekka Railon repliikit neljälle esiintyjälle.

Kohtaukseen kolme, jossa tapahtuu yhtä aikaa sekä tanssi- että puhekohtaus testasimme musiikkia antamaan molemmille rytmiä. Testasimme ohjauksellista versiota, jossa ylilääkäri Ellilän ja Pekka Railon välinen realistinen puhekohtaus siirtyy pöydän äärestä leirielämää kuvaavan tanssikohtauksen sisään. Käytimme kohtauksen harjoitusmusiikkina Hauschkan ”Hashima Island” -kappaletta. Kokonaisuus – tanssi, musiikki ja puhe tuntui irtoavan mukavasti realismista ilman, että dialogin sisältö katosi.

7.5.2018

NELJÄS HARJOITUS – NELITAHTIKONE JA DELIRIUM

Lämmittelyn lopuksi kertasimme ”ajantappotanssin”, muttemme jääneet kehittelemään sitä, sillä halusin keskittyä esityksen ensimmäiseen kohtaukseen. Työstimme lähes koko päivän kohtauksen koreografiaa, ”kuulustelukonetta”. Haluan koreografian ilmentävän mekaanisuutta, jossa kuulusteltavaa manipuloidaan kuin räsynukkea. Minun oli koko harjoituksen ajan muistutettava itseäni siitä, että tapahtuma on tehokkaampi, mikäli esiintyjien liikeradat eivät kasva liian suuriksi. Pyrin pitämään liikkeet kuivina ja ekonomisina. Samaa tahtia, kun löysimme uusia ratkaisuja, luovuimme vanhasta, joten huomiomme oli kestoltaan aika lyhyessä tapahtumassa. Tavoitteeni on esitellä roolien vaihtuminen esiintyjien kesken jo tässä ensimmäisessä kohtauksessa. Toistuvan koreografian, ”koneluupin” lopussa on nyt suunnan vaihto, joka tarjoaa roolien kiertoon mahdollisuuden.

Aivan harjoituksen lopuksi loimme koreografisen aihion kahdeksanteen kohtaukseen. Tajunnan sekavuuteen,  deliuriumiin viittaavassa kohtauksessa yksi tanssijoista ”lentää” kolmen tanssijan avustamana. Ohjeenamme toimi latinankielinen ilmaisu ”Del lira ire” – ”poiketa suorasta linjasta”.

4.5.2018

KOLMAS HARJOITUS – AJANTAPPOTANSSI JA KUULUSTELUKONE

Tänään huomiomme keskittyi liikkumiseen. Teimme kaksiosaisen ”ajantappotanssin”, joka on tyylitelty tunnelmapala odottamisesta. Mukavalta tuntui kehitellä mielikuvia, joihin ei tekstissä viitata – varis, sade, tuuli jne. Käytimme Hauschkan musiikkia ääninauhana, koreografia tapahtunee kuitenkin ilman musiikkia, puhekohtauksen rinnakkaisena tapahtumana kuvaamaan samaanaikaan tapahtuvaa leirielämän arkea. 

Ruokatunnin jälkeen palasimme ensimmäiseen kohtaukseen. Jatkoimme eilen aloittamamme kuulustelukoneen kehittelyä. Loimme luupin, joka toistuu useamman kerran kuulustelun aikana. Kuulusteltavia on tässä versiossa yksi, kuulustelijoita neljä. Jaoimme repliikit, äänitimme ne taustanauhalle muistiinpainamisen tueksi. Nyt kohtaus on asteen verran painostavampi.

Päivän päätteeksi esityksen pukusuunnittelija, Karoliina Koiso-Kanttila piipahti harjoituksissa mittaamassa esiintyjien ulottuvuudet

3.5.2018

TOINEN HARJOITUS – KOKEILUJA JA KESKUSTELUA

Eilen tekemämme muokkaus ensimmäisen kohtauksen käsikirjoitukseen tuntui toimivan, editoitu kuulustelukohtaus oli näin paljon sujuvampi. Halusin kokeilla dialogia siten järjesteltynä, että kohtauksen kuulustelija ja kuulusteltu ovat aina eri esiintyjäkombinaatio. Kokeilimme versiota, jossa kuulustelu tapahtuu kahdessa eri pisteessä siten, että seuraava pari ”ottaa kiinni” aina siitä mihin edellinen pari jää. Paikkojen vaihdosta muodostui kohtaukseen liikettä, mutta kovin painostavaksi tunnelmaa ei voinut kuvailla. Kohtaus oli lähinnä levoton. Pidensimme jokaisen parin näyttelemää dialogia useampaan repliikkiin, jottei vaihdot söisi kohtauksen intensiteettiä. Kohtaus rauhoittui, mutta intensiteettiä siihen ei tälläkään tavalla juuri kehittynyt. Päätimme jättää kohtauksen toistaiseksi hautumaan. Siirryimme luonnostelemaan kohtauksia kaksi ja kolme.

Toisen kohtauksen lopussa on Pekka Railon monologi, jonka hän puhuu suoraan yleisölle. Se tuntui yllättävän luontevalta jaettuna kaikille viidelle esiintyjälle. Seisoimme rivissä etunäyttämöllä kuin piikkilanka-aidan seipäät.

Jäimme pohtimaan sitä mistä esityksen intensiteetti voisi syntyä. Voisi karkeasti jaotellen ajatella, että me  joko kehittämme intensiteettiä hienovaraisin fyysisin keinoin ja luomme samalla hyvinkin realistista näyttämötaidetta, tai sitten me yhdistämme dialogia fyysisesti haastavaan koreografiaan ja ”spinnaamme” intensiteettiä tyylitellen. Tämän pohdinnan jälkeen palasimme kuulustelukohtaukseen ja testasimme hyvinkin fyysistä ”kuulustelukonekoreografiaa”.

2.5.2018

VALKOISTEN VANKINA, ENSIMMÄINEN HARJOITUS

Lämmittelytunnin jälkeen luimme kösikirjoituksen läpi ilman roolijakoa siten, että jokainen vuorollaan luki yhden repliikin. Jätimme parenteesit lukematta, koska ne ovat suurimmaksi osaksi jo vanhentuneet. Aikaa käsikirjoituksen ripeään läpilukuun kului puolitoista tuntia. Puhuttua tekstiä on siis liikaa, sitä on todellakin lyhennettävä.

Läpiluvun jälkeen keskustelimme aiheesta laajemmin ja pohdimme samalla sukupolvemme suhdetta tapahtumiin sata vuotta sitten. Totesimme, että käsikirjoituksen tyyli on sen verran asiakeskeinen ja pidättyväinen, että tulkinnan kokemuksellisuuden täytyy välittyä ”rivien välistä”.

Tekstin kuuleminen puhuttuna oli kaksijakoinen kokemus. Viehättävää tekstissä on havainnollisuus, henkilöiden lausumat kuvaukset tapahtumista synnyttävät vahvoja mielikuvia. Tekstin vaikeus on se, että se useissa kohdin katsoo taaksepäin, selittää ja selvittää. Tapahtumien kehittymisen, hetken tunnetta tekstissä on niukasti.

Ruokatunnin jälkeen aloitimme ensimmäisen kohtauksen työstämisen luomalla ”kuulustelukoneen”, jossa kahden henkilöhahmon kohtausta tulkitsee viisi esiintyjää jokaisen vuorotellessa kuulustelijan ja kuulusteltavan roolissa. Totesimme, että Pekka Railon vastauksia oli lyhennettävä, jotta kuulustelun rytmi säilyisi painostavan kiivaana. Päivän lopuksi teimme tuota editointia uuteen käsikirjoitusversioon, joka sai nyt järjestysnumeron seitsemän.

20.3.2018

EN TIEDÄ TEENKÖ DRAAMAA VAI DOKUMENTTIA

Päivä on kulunut työstäessäni kohtauksia 2 – 8. Olen lukenut repliikkejä ääneen ja koettanut niitä tiivistää – huonolla menestyksellä. Mieleeni on tullut alinomaan faktaa olosuhteista ja tapahtumista, jotka katsojan tulisi ehkä tietää saadakseen tarpeeksi selkeän kuvan siitä, minkä tiedetään olevan totta. Olen lisännyt repliikkeihin anekdootteja, kuvailua, selontekoa monenlaista, mikä valitettavasti vain hidastaa itse tarinan etenemistä. Työvaihe, jonka piti käsikirjoitusta sujuvoittaa, onkin nyt sitä paisuttamassa.

Kuudenteen kohtaukseen vaihdoin roolihenkilön nimen, koska viimeisin historiantutkimus on päätynyt siihen, että Railon omassa kertomuksessaan nimeämättä jättämä kirkonmies on eri henkilö, kuin aiemmin on päätelty. Koska Railo ei hienotunteisuuttaan halunnut henkilöä nimetä, en minäkään viittaa tekstissä häneen kuin lempinimellä.

Kokeilin kahdeksannessa kohtauksessa järjestellä puhetta siten, että äänessä on yhtäaikaa kaksi henkilöä, jotka kertovat samoista tapahtumista omista näkökulmistaan. Voisi kuvitella, että ratkaisu ainakin nopeuttaisi kohtausta, mutta minun on oikeastaan itsekseni mahdotonta testata, miten idea toimii käytännössä. Vaarana on kakofonia. Käsikirjoitukseen merkitsin tämän ohjauksellisen ratkaisun tekstinä, joka on jaettu kahdelle palstalle.

19.3.2018

TÄSTÄ TÄMÄ ALKAA

Olen päättänyt aloittaa taas julkisen työpäiväkirjan kirjoittamisen. Aiemmat kokemukseni julkisesta työpäiväkirjasta ovat olleet kannustavia, moni on kertonut seuranneensa harjoitusten etenemistä, vaikka päiväkohtaiset tunnelmat ja tapahtumat harjoitussalissa ja työpöydän ääressä eivät kovin dramaattisia ja jännittäviä aina olekaan. Uskon kuitenkin, että taiteen tekemisen konkretia kiehtoo – eri työvaiheet, harjoitusmetodit, taiteelliset ja käytännön sanelemat ratkaisut ja esityksen käsittelemien tapahtumien taustat ovat –  niin toivon – rapeampia lukea jatkokertomuksen muodossa.

Valkoisten vankina -esityksen harjoitukset ovat alkamassa vasta toukokuussa, mutta ennen harjoitusperiodia minun on saatava esityksen käsikirjoitus sellaiseen kuosiin, että voimme aloittaa lukuharjoitukset. Aloitin käsikirjoituksen työstämisen loppuvuonna 2016 ja tällä hetkellä työstän versiota kuusi. Luen tekstiä ääneen ja koetan saada siihen sata vuotta sitten puhutun suomen kielen tuntua. En ole tässä asiassa asiantuntija, joudun luottamaan kirjallisiin lähteisiini ja kielikorvaani. Versio viisi oli vielä ”päänsisäistä” dialogia, jota kirjoitin saadakseni esiin tapahtumien kokonaiskuvan. Tekstissä on vielä paljon hankalia lauseenvastikkeita ja turhan pitkiä repliikkejä, jotka sisältävät paljon informaatiota, mutteivät eivät ylläpidä tilannetta.

ISOSETÄNI PEKKA RAILO

Isosetäni Pekka Railo (al. Pekka Bertel Jacob Avelin, synt. 1888) oli kotoisin Mikkelistä, jossa hänen isänsä toimi poliisina. Pekka Railo kävi koulunsa Mikkelissä, ja sitten muutti Kotkaan,  jossa hän opiskeli farmaseutiksi samalla, kun teki harjoittelijan töitä apteekissa. Valmistuttuaan farmaseutiksi hän sai töitä Turusta, Strandellin apteekista. Railo joutui kuitenkin lopettamaan työt apteekissa sairastuttuaan reumatismiin. Vegetaarisen ruokavalion ja Kühne-kylpyjen avulla Railon terveydentila koheni sen verran, että hän saattoi jatkaa opintojaan. Hän valmistui filosofian maisteriksi ja ryhtyi lehtimieheksi. Railo oli poliittisesti sitoutunut, hän oli Sosiaalidemokraattisen puolueen jäsen. Vuonna 1917 hän aloitti Sortavalassa Työmies-lehden toimittajana. Kun sisällissota puhkesi, Railo pidätettiin epäiltynä kapinaan yllyttämisestä. Hänet vangittiin ensiksi Kokkolan vankileirille ja siirrettiin toukokuussa 1918 Tammisaareen.

Railo piti vankileirillä päiväkirjaa. Hänen järjestämänsä kirjanpito kuolleista oli vankilan johdon tiedossa. Railo toimitti raporttinsa joka aamu vankilan johdolle, mutta Railo kopioi tietonsa myös salaiseen päiväkirjaansa, jonka hän onnistui salakuljettamaan mukanaan vapautuessaan leiriltä lokakuussa 1918.

Vapauduttuaan Railo palasi syntymäkaupunkiinsa Mikkeliin, jossa hän oli puoli vuotta työttömänä, kunnes sai Viipurista töitä lehtimiehenä. Railo muutti lopulta Helsinkiin ja toimi Suomen sivistysliiton sihteerinä vuosina 1926 – 42. Hänestä tuli virkamies, ja lopulta Helsingin apulaiskaupunginjohtaja, jonka vastuulla olivat Helsingin koulut ja sairaalat. Hän toimi myös kansanedustajana vuosina 1941-45.

MUISTIINPANOT

Jäätyään eläkkeelle -50 luvun lopulla Railo toimitti päiväkirjansa ”Punaisten puuhissa ja valkoisten vankina” nimiseksi kirjaksi ja tarjosi käsikirjoitusta Kustannusosakeyhtiö Tammen kustannettavaksi. Aihe oli kuitenkin vielä tuolloin poliittisesti hyvin arka Suomessa, eikä Tammi ottanut kirjaa kustannettavakseen vedoten taloudellisiin riskeihin. Railo talletti kirjansa Työväen arkistoon.

1960-luvulta lähtien Railon päiväkirjoihin on viitattu kansalaissotaa käsittelevissä tutkimuksissa ja kirjoissa. Päiväkirjoja pidetään kohtalaisen luotettavina ja objektiivisina. Railon toiminta on kuitenkin jäänyt suurelle yleisölle tuntemattomaksi.

2000-luvulla historiantutkija Pekka Tuomikoski toimitti Pekka Railon päiväkirjat ja omien tutkimustensa tiedot kirjaksi, jonka Minerva Kustannus julkaisi vuonna 2011 Valkoisten vankina -nimellä. Valkoisten vankina -esityksen käsikirjoitus pohjaa Tuomikosken kirjaan, Sture Lindholmin vuonna 2017 ilmestyneeseen Vankileirihelvetti Dragsvik – Tammisaaren joukkokuolema -tietokirjaan, Työväen arkiston säilyttämään muistitietoon ja Kansallisarkistossa säilytettyihin valtiorikosoikeuden akteihin.

 

 

 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s